Ajankohtaista > Asiakastiedotteet > CSC:n asiakkaiden sähköpostipalvelu ajetaan alas marraskuun alussa
 
Tehdyt toimenpiteet

CSC:n asiakkaiden sähköpostipalvelu ajetaan alas marraskuun alussa

22.09.2008

CSC:n asiakkailleen tarjoama sähköpostin lukupalvelu ja jälleenohjaus päättyy, kun asiakassähköpostien IMAP-palvelin (imap.csc.fi) poistuu käytöstä 3. marraskuuta 2008.

Toukokuussa toteutettu asiakaskysely vahvisti sen, mitä sähköpostipalvelimen logiseuranta on kertonut jo pidempään. Näiden palvelujen tarve ja käyttö on vähentynyt merkittävästi viime vuosina, sillä asiakkaat ovat siirtyneet käyttämään oman kotiorganisaationsa sähköpostipalveluja. Edelleen pääosa aikaisemmista käyttötarpeista voidaan nykyisin toteuttaa muutoin. Esimerkiksi CSC:n nykyinen laskentapalvelinympäristö sallii sähköposti-ilmoitusten lähettämisen CSC:n ulkopuoliseen osoitteeseen, joten paikallinen osoite ei ole enää välttämätön.

Kaikkiin niihin asiakkaisiin, jotka asiakaskyselyssä vastasivat tarvitsevansa sähköpostin jälleenohjausta tai toivat esille muita sähköpostiin liittyviä tarpeita, on otettu henkilökohtaisesti yhteyttä heinä-syyskuun aikana.

Sähköpostipalvelimen alasajo tapahtuu seuraavasti:

1) Syys-lokakuun aikana jälleenohjaukset aktivoidaan niille asiakkaille, jotka ovat palauttaneet postissa saamansa jälleenohjausvaltakirjan allekirjoitettuna CSC:hen. Asiakas saa sähköpostitse kuittauksen kun
jälleenohjaus on toiminnassa. HUOM: ~.forward-tiedosto ei ole ollut jälleenohjauskäytössä CSC-ympäristössä enää 1.8.2004 jälkeen.

2) Maanantaina 3.11. klo 16:00 asiakkaiden sähköpostipalvelu (imap.csc.fi ja Webmail-palvelu) ajetaan alas. Tällöin niiden asiakkaiden, joille ei ole määritelty em. jälleenohjausta, sähköpostien vastaanottaminen päättyy. Jos joku yrittää lähettää vielä viestejä CSC-osoitteisiin, niin lähettäjä saa tiedotteen (Delivery Error Message), että vastaanottavaa sähköpostiosoitetta ei ole olemassa. Samassa yhteydessä users.csc.fi-verkkotunnus poistetaan käytöstä eikä se ota enää sähköpostia vastaan. Myös asiakassähköpostien lukumahdollisuus päättyy eli kaikki tärkeät sähköpostit kannattaa siirtää pois ennen 3. marraskuuta.

3) Valtakirjalla tilatut sähköpostien jälleenohjaukset ovat voimassa niin kauan kuin asiakkaalla on voimassa oleva käyttäjätunnus CSC:llä ja jälleenohjausvaltakirjassa annettu sähköpostiosoite vastaanottaa sähköpostia. Jos omaan jälleenohjaukseensa haluaa myöhemmin muutoksia, niin nämä pyynnöt voi toimittaa sähköpostitse CSC:n Helpdeskiin, helpdesk_at_csc.fi (esim. sähköpostiosoitteen muutos tai jälleenohjauksen poisto).

Lisätietoa:


Sähköpostipalvelujen asiakaskyselyn tuloksia syyskuussa ilmestyneessä AtCSC-lehdessä 3/2008

CSC:n postijärjestelmän asetukset sähköpostien siirtämiseksi omalle postipalvelimelle

Konetiedotteiden lähetysohjeita:

1. Louhi-laskentapalvelin:
2. Murska-laskentapalvelin:

3. Corona-laskentapalvelin (ks. Coronan pdf-käyttöoppaan sivu 32)

Sähköpostipalvelun alasajoon liittyvät kysymykset voi lähettää CSC:n Helpdeskiin (helpdesk_at_csc.fi).