Ajankohtaista > Asiakastiedotteet > Ongelmasta ratkaisuun - kemian mallinnusopas on julkaistu
 
Tehdyt toimenpiteet

Ongelmasta ratkaisuun - kemian mallinnusopas on julkaistu

07.02.2008

CSC on yhdessä suomalaisten tutkijoiden kanssa laatinut oppaan mallintamisen mahdollisuuksista kemiassa ja lähitieteissä. Tämän täysin uuden oppaan nimi on Ongelmasta ratkaisuun - kemian mallinnusopas.

Opas on suunnattu opiskelijoille ja tutkijoille, joilla ei ennestään ole kokemusta laskennallisesta mallintamisesta. Opas tosin soveltuu hyvin myös niille, joilla on kokemusta mallintamisen joiltakin aloilta, mutta jotka haluavat päivittää tietojaan uusien menetelmien, mahdollisuuksien tai ohjelmistojen osalta. Vaikka eri tutkimusongelmia valottavat kappaleet eivät olekaan laadittu harjoituksiksi, niin opas sopii oppimateriaaliksi ja erityisesti mallintamiseen tutustumiseen.

Oppaan alussa esitellään mallintamista yleisellä tasolla: mikä on mahdollista, minkä tyylisiä menetelmiä on olemassa ja mitä tulee ottaa huomioon ennen simulaatioiden aloittamista. Ennen varsinaisia esimerkkejä esitellään myös yleisellä tasolla eri menetelmätyyppien taustalla olevaa teoriaa. Kunkin kappaleen loppuun on myös kerätty lähteitä aiheiden syvempään tutustumiseen.

Oppaassa on käsitelty esimerkinomaisesti muun muassa proteiinimallinnuksen työvaiheet, telakointitutkimuksia, työvuon käyttämistä mallinnuksessa, konformaatioanalyysia eri ympäristöissä, polymeerien ominaisuuksien laskemista, reaktiopolun määrittämistä kvanttimekaanisesti, NMR-spektrin tulkintaa ja EPR-parametrien laskemista sekä hiukkasten ydintymistä ilmakehässä. Esimerkit on valittu ja laadittu siten, että ne voidaan halutessaan toistaa CSC:n tarjoamilla
resursseilla: ohjelmistoilla ja palvelimilla. Opasta ollaan kääntämässä englanniksi ja se ilmestyy myöhemmin tänä vuonna.

Opas on ladattavissa pdf-versiona ja sitä voi tilata maksutta myös painettuna.
http://www.csc.fi/csc/julkaisut/oppaat/