Ajankohtaista > Uutiset > Suomi investoi 1,85 miljoonaa euroa Euroopan laajuiseen biolääketieteen tutkimusinfrastruktuuriin
 
Tehdyt toimenpiteet

Suomi investoi 1,85 miljoonaa euroa Euroopan laajuiseen biolääketieteen tutkimusinfrastruktuuriin

03.02.2010

Suomi on ottanut ensimmäisen askelen kohti Euroopan laajuisen biolääketieteen tutkimusinfrastruktuurin (ESFRI) kehittämistä tukemalla bioinformatiikan, biopankkitoiminnan ja translationaalisen tutkimuksen yhteistä infrastruktuurihanketta. Alustava sijoitus on 1,85 milj. euroa; summalla tuetaan hankeen valmistelu- ja esivaihetta vuonna 2010.

Rahoitus osoittaa Suomen sitoutumista Euroopan laajuisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen. Jatkorahoitus on kuitenkin avoin ja riippuu esivaiheen tuloksellisuudesta.

Suomen lähestymistapa perustuu sen oivaltamiseen, että bioinformatiikka, biopankkinäytteiden hyödyntäminen ja translationaalinen tutkimus ovat toisistaan riippuvaisia, joten yhteinen koordinoitu panostaminen vastaaviin tutkimusinfrastruktuureihin synnyttäisi synergiaetuja. Opetusministeriö rahoittaa hanketta Suomen Akatemian kautta miljoonalla eurolla, ja Suomen molekyylilääketieteen instituutin (FIMM), CSC – Tieteen tietotekniikan keskuksen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) muodostama konsortio tukee hanketta 0,85 miljoonalla eurolla.

Hankkeen tarkoituksena on varmistaa että Suomen tutkijat ja laitokset pysyvät mukana Euroopan biolääketieteen ESFRI:n ensimmäisen aallon suunnittelussa ja toteutuksessa. Tavoitteena on luoda käytännön yhteistyötä biotieteiden tuottaman datan kestävään tallentamiseen ja jakeluun tähtäävän ELIXIR-hankkeen, biopankkinäytteiden sekä niihin liittyvän kliinisen, elintapa- ja ympäristötiedon hyödyntämiseen pyrkivän BBMRI-hankkeen sekä perustutkimuksesta syntyvien tulosten lääketieteelliseen soveltamiseen pyrkivän EATRIS-hankkeen välillä.

"Pienen valtion on keskitettävä Euroopan mittakaavan sijoitukset omalta kannaltaan kriittisille sekä mahdollisesti synergiaa tuottaville osa-alueille. Suomella on pitkä biopankkinäytteiden sekä niihin liittyvän kliinisen tiedon keräämisen ja analyysin perinne", sanoo professori Olli Kallioniemi, FIMM:n johtaja ja konsortion koordinaattori.

EATRIS-hankkeen koordinaattori professori Rudi Balling Luxembourg Centre for Systems Biomedicine -instituutista kommentoi: "Olemme iloisia, että Suomi on ensimmäisten joukossa tukemassa eurooppalaisen translationaalisen tutkimuksen infrastruktuurin kehittämistä. Tämä heijastaa suomalaisen biolääketieteellisen tutkimuksen korkeata tasoa ja osoittaa, että Suomessa tunnistetaan tutkimusinfrastruktuurin tärkeys eurooppalaiselle kilpailukyvylle."

ELIXIR:n koorinaattori ja EMBL-EBI:n johtaja, professori Janet Thornton lisää: "Suomen aktiivien osallistuminen ELIXIR:in on loistava uutinen. Biolääketieteen infrastruktuurien läheinen yhteistyö Suomessa auttaa kehittämään kokonaisvaltaisen lähestymistavan heterogeenisten aineistojen käsittelyyn sekä lääketieteelliseen hyödyntämiseen myös Euroopan tasolla."

Myös BBMRI:n koordinaattori ja ESFRI:en välisen tiiviimmän yhteistyön puolestapuhuja Professori Kurt Zatloukal Grazin lääketieteellisestä yliopistosta, on mielissään kansallisen tason yhteistyöstä tutkimusinfrastruktuurien välillä.

"Suomi on panostanut huomattavasti kansallisen tutkimusinfrastruktuurin rakentamiseen ja uudistamiseen Biokeskus Suomen kautta. Tämä rahoitus puolestaan tähtää Suomen roolin vahvistamiseen BBMRI-, EATRIS- ja ELIXIR-hankkeissa. Toivottavasti meidän lähestymistapamme toimii esimerkkinä tiiviimmästä integraatiosta myös muille eurooppalaisille tutkimusinfrastruktuureille", sanoo johtava tiedeasiantuntija Eeva Ikonen Suomen Akatemiasta.

Konsortion jäsenet ovat myös yhteishankkeen osalta solminut aiesopimuksen.

Lisätietoja:

Johtaja, professori Olli Kallioniemi, FIMM
Puhelin: 09-191 25731
Sähköposti: olli.kallioniemi@helsinki.fi


CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy on voittoa tavoittelematon opetusministeriön hallinnoima osakeyhtiö, joka tarjoaa korkeakouluille ja tutkimuslaitoksille tietoteknistä tukea ja resursseja: mallinnus-, laskenta- ja tietopalveluja. Tutkijat voivat käyttää Suomen laajinta tieteellisten ohjelmistojen ja tieteen tietokantojen valikoimaa sekä Suomen tehokkaimpia supertietokoneita Funet-tietoliikenneyhteyksien kautta.