Ajankohtaista > Uutiset > eduroam leviää vauhdilla Funet-organisaatioissa
 
Tehdyt toimenpiteet

eduroam leviää vauhdilla Funet-organisaatioissa

02.07.2010

Funet-verkossa toimivaan, tutkimus- ja opetusorganisaatioiden opiskelijoille ja henkilökunnalle suunnattuun kansainväliseen eduroam-verkkovierailupalveluun on liittynyt viisi uutta jäsentä 2010 vuoden alkupuolella.

Tänä vuonna jo viisi uutta yliopistoa ja ammattikorkeakoulua ovat pystyttäneet eduroam - verkkovierailupalvelun: Metropolia, Itä-Suomen yliopisto, Vaasan ammattikorkeakoulu, Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Hämeen ammattikorkeakoulu. Näin eduroamin käytön yleistyminen alkaa näkyä myös koko Suomen mittakaavassa: yhteensä n 160 000 käyttäjää voi kirjautua automaattisesti koneellaan toisen organisaatioon langattomaan verkkoon muissa korkeakouluissa vieraillessaan.

Eduroamin avulla toisessa organisaatiossa vieraileva käyttäjä saa helposti ja turvallisesti verkkoyhteyden oman kotiorganisaationsa käyttäjätunnuksilla. Eduroam on laajasti käytössä eri korkeakouluissa ja yliopistoissa ympäri Suomea ja Eurooppaa. Eduroam toimii myös Australiassa, USA:ssa ja Kanadassa. Eduroam verkkovierailu perustuu organisaatioiden väliseen vastavuoroisuuteen. Kun organisaatiot A ja B ovat mukana verkkovierailussa, organisaatio A:n käyttäjät voivat käyttää organisaatio B:n julkisen pääsyn verkkoa ja päinvastoin.

"Funet on panostanut eduroam-tukiasemien sijaintitietojen keräämiseen jäsenorganisaatioiltaan ja  Euroopan peittoaluekartta näyttääkin Suomen osalta jo kohtuullisen hyvältä”, kertoo tietoliikenneasiantuntija Wenche Backman Funet-palveluista.

"Eduroamin käyttöönottamisesta on tiedotettu korkeakouluille ja sitä on varovasti alettu myös markkinoida korkeakouluissa opiskelijoille ja henkilöstölle mm. tekemällä koulutusdemovideoita ja jakamalla korkeakouluille eduroam tarroja. Lisäksi ajan tasalla oleva peittoaluekartta auttaa löytämään eduroamin hot-spotit."


Lisätietoja

  • Wenche Backman, tietoliikenneasiantuntija, wenche.backman at csc.fi, p. (09) 457 2737


CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy on voittoa tavoittelematon opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoima osakeyhtiö, joka tarjoaa korkeakouluille ja tutkimuslaitoksille tietoteknistä tukea ja resursseja. Tutkijat voivat käyttää Suomen laajinta tieteellisten ohjelmistojen ja tieteen tietokantojen valikoimaa sekä Suomen tehokkaimpia supertietokoneita Funet-tietoliikenneyhteyksien kautta. Huippunopea Funet-tietoliikenneverkko yhdistää suomalaiset yliopistot, ammattikorkeakoulut ja julkiset tutkimuslaitokset toisiinsa ja kansainvälisiin tutkimusverkkoihin sekä kaupalliseen internetiin. Verkkoa ja palveluja ylläpitää ja kehittää CSC yhteistyössä Funet-yhteisön kanssa. Funetilla on noin 350 000 käyttäjää. Funet-verkon tarjoamia palveluja käyttää noin 80 asiakasorganisaatiota. Mukana ovat kaikki Suomen yliopistot ja pääosa ammattikorkeakouluista sekä julkishallinnon organisaatioita.