RAKETTI-hanke tukee korkeakoulujen rakenteellista kehittämistä tietohallinnon keinoin
01.09.2008
Opetusministeriö on käynnistänyt kesäkuussa korkeakoulujen yhteisen RAKETTI-hankkeen. Hanke koostuu kolmesta osahankkeesta, joiden aihealueet ovat korkeakoulujen kokonaisarkkitehtuuri, opintohallinnon perustietojärjestelmä sekä käsitemalli ja tietovarasto. Tieteen tietotekniikan keskus CSC on mukana hankkeessa ohjausryhmän jäsenenä ja osahankkeiden koordinoijana.
RAKETTI-hankkeen tavoitteena
on korkeakouluja koskevan tiedon sekä käytössä olevien IT-ratkaisujen laadun,
yhteentoimivuuden ja käytettävyyden edistäminen kansallisella tasolla. Yhdistämällä jo tehtyjä
selvityksiä, tuotannossa olevia palveluja sekä suunnitteilla tai käynnissä
olevia kehittämishankkeita luodaan tavoite ja ratkaisu korkeakoulujen tarpeita
vastaavalle kustannustehokkaalle toimintatavalle ja sitä tukevalle
tietovaranto- ja tietojärjestelmäkokonaisuudelle, joka jakaantuu mielekkäällä
tavalla hyvin yhteentoimiviin keskitettyihin ja paikallisiin osaratkaisuihin. Samalla
luodaan yhtenäinen tapa tuottaa tarvittava tietopohja ja työkalut tiedolla
johtamista ja viranomaisraportointia varten.
Yhteentoimivilla järjestelmillä pyritään tehokkuuteen
Korkeakoulujen toiminnan laadun ja vaikuttavuuden kehittäminen edellyttää laajaa yhtenäistä tietopohjaa ja työkaluja sen käsittelemiseksi. Ohjauksen ja sisäisen johtamisen tueksi sekä vaikuttavuuden seuraamiseksi tarvitaan yhdenmukaista raportointia ja trenditietoa korkeakoulujen toiminnasta.
Opetusministeriöltä sekä korkeakoulujen johdolta ja tietohallinnolta edellytetään entistä vahvempaa yhteistyötä, jotta hallitusohjelman, koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman sekä korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen toimenpideohjelman tavoitteet voivat toteutua. Lisääntyvä yhteistyö ja opiskelijaliikkuvuus vaativat aiempaa enemmän yhdenmukaisten tietojen siirtoa korkeakoulujen välillä.
Korkeakouluissa on tehty yhdessä ja erikseen paljon erinomaista työtä. Siitä huolimatta käytössä on edelleen lukuisia osittain yhteentoimimattomia tietojärjestelmiä hoitamassa samoja tai samankaltaisia perusprosesseja. Osa tietojärjestelmistä on vanhenemassa lähiaikoina ja korkeakouluissa on käynnistymässä useita uusia, samankaltaisia hankkeita. Tilanne ei ole resurssien tarkoituksenmukaisen käytön kannalta kestävä.
RAKETTI koostuu kolmesta osa-hankkeesta
RAKETTI-hanke koostuu
kolmesta osahankkeesta, joiden aihealueet ovat korkeakoulujen
kokonaisarkkitehtuuri, opintohallinnon tietojärjestelmä sekä käsitemalli ja
tietovarasto.
RAKETTI-KOKOA
(Korkeakoululaitoksen kokonaisarkkitehtuurimalli)
Osahanke tuottaa mallin koko korkeakoululaitoksen sekä yksittäisten korkeakoulujen palvelujen kuvaamiseksi ja tietovarantojen hyödyntämiseksi.
Mallin avulla korkeakoulun toiminnan tavoitteet ja tietohallinto yhdistetään kokonaiskuvaan, jolloin uudet palvelut voidaan suunnitella strategisten vaatimusten mukaisesti, kustannustehokkaasti ja päällekkäisyyksiä välttäen. Hanke tukee myös korkeakoulujen oman kokonaisarkkitehtuurimallin kehittämistyötä.
RAKETTI-OPI
(Opintohallinnon tietojärjestelmä)
Osahanke tuottaa korkeakoulujen opintohallinnon prosesseja tukevan palvelun, jonka taustalla voi toimia joko jo käytössä oleva tai uusi tietojärjestelmä.
Osahankkeessa hyödynnetään ammattikorkeakoulujen ProAMK-hankkeen tuloksia prosessikuvausten osalta sekä Kuopion yliopiston selvitystä korkeakoulukentän käytössä olevien opintohallinnon tietojärjestelmien nykytilasta. Luodaan yhteinen kuva siitä, mitkä ovat korkeakoulujen opintohallinnon tulevaisuuden tarpeet ja haasteet ja ne yhteiset prosessit, joita voidaan tietohallinnolla tukea. Ensimmäisessä vaiheessa keskitytään yhteisiin tukijärjestelmiin opiskelija- ja opintotietojen hallinnassa. Samalla huomioidaan myös laajennusmahdollisuus suunnittelun apuvälineisiin.
RAKETTI-XDW
(Käsitemäärittely, käsitemalli ja tietovarasto)
Osahanke toteuttaa tietovarastoratkaisun korkeakoulujen ja opetusministeriön tarpeisiin YDW-käsitemallin (yliopistojen käsitteet) pohjalta. Mallia testataan testikorkeakoulujen kanssa ja se laajennetaan kattamaan ammattikorkeakoulujen käsitteet.
Tavoitteena on tuottaa termistöltään harmonisoitu käsitemalli ja sen ylläpitotapa. Yhteisellä tietovarastolla varmistetaan, että korkeakoululaitoksen ohjaus perustuu luotettaviin ja vertailukelpoisiin tietoihin ja viranomaisraportointi yksinkertaistuu. Lisäksi saadaan trenditietoa korkeakoululaitoksen kehityksestä kunkin korkeakoulun sisäiseen ja koko korkeakoululaitoksen ohjaukseen.
RAKETTI-hankekokonaisuuden ohjausryhmä koostuu korkeakoulujen johdon, opetusministeriön sekä Tieteen tietotekniikan keskuksen CSC edustajista, ja sen puheenjohtajana toimii johtaja Hannu Siren opetusministeriöstä. Hankkeen rahoittavat opetusministeriö ja korkeakoulut yhdessä.
Lisätietoja hankkeesta:
Marja Kylämä, OPM
Tuija Raaska (tuija.raaska(a)csc.fi, puh. (09) 457 2713) ja Pekka
Linna (pekka.linna(a)csc.fi, puh. (09) 457 2713), hankkeen sihteeristö, CSC
http://www.csc.fi/hallinto/raketti
CSC: CSC on opetusministeriön hallinnoima tieteen tietotekniikan keskus. CSC on voittoa tavoittelematon osakeyhtiö, joka tarjoaa korkeakouluille, tutkimuslaitoksille ja yrityksille monipuolisia tietotekniikan palveluja, tietoteknistä tukea ja resursseja, mm. mallinnus-, laskenta- ja tietopalveluja. Tutkijat voivat käyttää Suomen laajinta tieteellisten ohjelmistojen ja tieteen tietokantojen valikoimaa sekä Suomen tehokkaimpia supertietokoneita Funet-tietoliikenneyhteyksien kautta.