Julkaisut > Tieteen tietotekniikka > 2009 > TT 3/2009 > Konesalit vihertämään
 
Tehdyt toimenpiteet

Konesalit vihertämään

CSC järjesti keväällä energiatehokas Konesali 2009 -seminaarin, johon osallistui 70 konesalialan toimijaa. Seminaari on osa CSC:n organisoimaa laajempaa opetusministeriön e-infrastruktuurimuistiossa määriteltyä suomalaisen tieteen tietotekniikan infrastruktuurikehitystä.

Suuret yritykset ovat panostaneet konesaliteknologian osalta energiatehokkuuteen hyvin suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti jo vuosia. Esimerkiksi Hewlett Packardilla ja Hitachilla on rakennettu erityiset ohjelmat konesalien energiatehokkuuden suunnitteluun ja tuotekehittelyyn. CSC haluaa tuoda tämän ajattelun myös kotimaiseen tutkimusmaailmaan. CSC panostaakin tulevissa konesaliteknologiavalinnoissaan ekologisesti kestävään suunnitteluun ja ratkaisuihin.

”Saimme paljon hyvää palautetta tilaisuudestamme. Seminaari osoittautui aiheena ajankohtaiseksi ja kiinnostavaksi, joten tilaisuudelle oli selvästikin tilaus. Pyrimme järjestämään tilaisuudelle jatkoa, koska kysyntää näyttää olevan riittävästi”, iloitsi tilaisuuden vetäjänä toiminut Jari Niittylahti CSC:stä.

”Energian kulutuksen seuraaminen, hallinta ja analysointi mahdollistavat energiatehokkaasti toimivien ratkaisujen suunnittelun ja kehittämisen”, kertoi Sophia Flucker, HP Critical Facilities Services -yksiköstä. Esimerkiksi HP:lla seurataan tiiviisti kansainvälistä ja yleiseurooppalaista ekologista kehitystä, keskustelua ja vuoropuhelua. Flucker piti erittäin tärkeänä energian kulutuksen mittareiden ja tavoitearvojen määrittelemistä ja noudattamista, sillä ne antavat selkeät tavoitteet ja raamit konesalisuunnittelijoille.

Ari Heiniö Hitachi Data Systemsistä painotti esityksessään konesaliteknologian hinta-laatusuhdetta ja elinkaariajattelua laitteiden hankinnasta kokonaisiin tietokonekeskuksiin. ”Halvin on usein myös tehottomin ja hyötysuhteeltaan huonoin ratkaisu”, Heiniö kiteytti.

Chiller Oy:n Jukka Mentula toi esityksessään esille erilaisia jäähdytysjärjestelmiä. Ajankohtaisimpana ja suosituimpana tapana hallita energialaskua on edelleen vapaajäähdytyksen eli kylmän ulkoilman hyödyntäminen ja sen käytön tehostaminen. VTT:n Jouko Ritola kertoi, että myös geoenergiaan eli kallioenergiaan perustuvia jäähdytysmenetelmiä on koko ajan kehitetty. Ennustetaankin, että kallioenergian käyttö jäähdytysmenetelmänä tulee lisääntymään.

Suomi on sijainniltaan, infrastruktuuriltaanja ilmastoltaan kiinnostava maa konesalien rakentamiselle. Suomen
vahvuutena voivat tulevaisuudessa olla IT-teknologian osalta myös laitetilat ja konesalit sekä niihin liittyvä konsultointi. Seminaarissa alettiin valmistella myös Konesalifoorumia, suomalaisten konesaliammattilaisten verkostoa, jonka vahvuutena olisi avoin tiedon jakaminen, yhdessä oppiminen ja kehittyminen.

Tiina Leiponen ja Jari Niittylahti