Kesäyön unelma on lukea kirjoja ja ajatella ilman rajoja. Luin kesällä myös pinon nettikirjallisuutta. Muutamassa kerrottiin, että Yhdysvalloissa asuu juuri nyt sen historian tyhmin sukupolvi, josta lähes puolet ei enää ymmärrä painettua sanaa. Ei edes yksinkertaisimpia tuoteselosteita. Syyllinen löytyy tietenkin internetistä.

Uskoisin, että meidän ongelmamme on toisessa ääripäässä. Voimme hakeutua 50 miljoonaan verkkosivuun, saada käsiimme 1,8 miljoonaa julkaistua teosta, lukea 140 miljoonaa blogia ja saada yhteyden miljooniin ihmisiin maapallolla. Silti emme ole sisimmässämme vakuuttuneita, että tämä on erinomainen ja meitä ihanteellisesti palveleva ympäristö.

Elämä on pysyvästi toisaalla ja pienissä paloissa maailmalla ja verkossa. Työkalut tuntuvat muuttuvan jatkuvasti eikä mikään pysy paikallaan. Elämme jatkuvassa siirtymätaloudessa, joka rassaa hermojamme.

Tietoyhteiskunnasta on tullut sietoyhteiskunta.

Valitsen näistä kirjoista mielestäni parhaan. Journalisti Maggie Jackson kirjoittaa vakuuttavasti internetin "pimeästä puolesta", matalimman vaivan politiikasta, lukutaidon dramaattisesta laskusta ja monimutkaisten tehtävien hallinnan vähenemisestä kouluissa ja korkeakouluopetuksessa. Hän ei epäröi kutsua tätä uudeksi "keskiajaksi", jossa oppineisuudella tai lukeneisuudella ei ole riittävää statusta. Keskiaika hävitti monet kukoistavat kirjastot ja hävitti vuosisadoiksi ihmiskunnan muistia.

Jackson raportoi, miten 60 prosenttia 15-vuotiaista amerikkalaisista selviytyy hädin tuskin perustason ongelmanratkaisusta.

Työkalut muokkaavat meitä. Netistä saamme palasen siitä ja toisen tästä, mutta harvoin ehjää kontekstia, jossa tiedon palanen olisi yhteydessään (Wikipediaa lukuunottamatta). Dramaattisin väite työkalujen yksinkertaistavasta voimasta ilmeni, kun NASA syytti Challengerin tuhoa osittain PowerPoint-ohjelman syyksi: ohjelman käyttö yksinkertaisti asioiden käsittelyä liikaa ja esti aitojen, monimutkaisten riskien ja haasteiden hahmottamisen. PowerPoint on työkalu maailmassa, joka luottaa pienten tiedonpalasten, sanojen, graafien ja typistettyjen lauseiden viestintään.

Juuri siksi kirjaa on aika vaikea lukea netissä…

Ovatko digitaaliset alkuperäiskansalaiset todella niin kyvykkäitä kun oletamme? Berkeleyssä California-yliopistossa vain seitsemän prosenttia politiikan tutkimuksen ja sosiologian opiskelijoista arvioi informaatiotaitonsa "heikoiksi". Silti 80 prosenttia menestyi heikosti tiedonhakutehtävissä.

Maggie Jackson toteaa Distracted-teoksessa, että kulttuuri, joka perustuu hajaannukseen, ei voi hahmottaa tulevaisuuttaan. Hän varoittaa todellisesta sosiaalisesta ja kulttuurisesta romahduksesta, jos luovumme länsimaisen yhteiskunnan sivistysihanteista kerta toisen jälkeen. Kansalaisuus on määritelty tiettynä osaamisena, johon kuuluu myös lukeminen ja lukeneisuus. Kirja on ollut länsimaiden sivistyksen kruununjalokivi. Myös yhteiskunnan diskurssit olivat parikymmentä vuotta sitten "kirjallisia". Matti P. Pulkkisen Romaanihenkilön kuolema herätti voimakkaan yhteiskunnallisen keskustelun kehitysavun vaikutuksista. Tänään sama asia kuitattaisiin blogosfäärissä ja A-studiossa.

Mcluhanilainen ennuste, jossa uusi media syrjäyttää vanhan, ei ole toteutunut. Eri mediakerrokset elävät rinnakkaiseloa ja jopa tukevat toisiaan. David Thorburn ja Henry Jenkins kirjoittavat Rethinking Media Change -teoksessa: jokaisella ajalla on ollut "voittajansa" ja "häviäjänsä". He kutsuvat niitä osuvasti eturivin ja takarivin mediaksi: kirja sivuutti pergamentit, televisio oli muodikkaampaa radion aikakaudella, ja kävi kirjan miten tahansa, elämme monen penkkirivin todellisuudessa, jossa paikat täytetään vielä varsin pitkään.

Uskoisin, että tarvitsemme kirjaa, kirjastoja ja toistemme läsnäoloa vielä pitkään.

Kai Ekholm
ylikirjastonhoitaja, Kansalliskirjasto

Maggie Jackson: Distracted. The erosion of attention and
the coming dark age. NYC 2008.