Perinteisesti tekniikka ja tekniset tieteet on nähty fysiikan, kemian ja matematiikan soveltamisena annetun käytännön ongelman ratkaisemiseksi. Erityisesti tieto- ja tietoliikennetekniikassa olemme viime vuosikymmeninä saaneet havaita, että näin suppeasti ymmärretty tekniikan tutkimus ei aina johda parhaaseen tulokseen. Mooren lain oltua voimassa nelisenkymmentä vuotta, olemme muun muassa oppineet rakentamaan mitä monimutkaisimpia laitteita, jotka usein sopivat taskuun, joissa on pieni näyttö ja hankalat tiedon syötön välineet. Laitteiden tullessa yhä monimutkaisemmiksi ja palvellessa monia käyttötarkoituksia, ei ole läheskään itsestään selvää, että kuluttajat hyväksyvät uudet innovaatiot kakistelematta.

Mobiililaitteiden käytön tutkijat ovatkin todenneet, että sovellukset, jotka toimivat tietokonenäppäimistöllä ja hiirellä ja hyödyntävät laajaa näyttöruutua, eivät suinkaan aina yleisty mobiililaitteissa. Tilastolliseen päättelyyn perustuvan tutkimuksen mukaan syynä ovat erilainen käyttökonteksti, pieni näyttö ja suppeat tiedon syötön menetelmät. Pieni näyttö ja suppeat tiedon syötön menetelmät tekevät erityisesti navigoinnin sovelluksessa hankalaksi.

Mobiilimarkkinan kokemuksesta voimme palauttaa mieleen kuinka kuluttajat hetkittäin innostuvat uusista innovaatioista. Niitä ovat viime vuosina olleet simpukkapuhelimet, ohuet puhelimet ja viimeisin villitys on kosketusnäyttö. Viime mainittu onkin selvä parannus yhteen tutkimuksissa todettuun mobiililaitteiden vajavaisuuteen. Kahdesta edellisestä on vaikeampi sanoa, miksi kuluttajat niistä innostuivat.

Tietoverkkojen tekniikoista muistamme ATM:n tarinan: teleoperaattorit kehittivät siitä kaikkien laajakaistaverkkojen universaalin tekniikan, jonka piti valloittaa maailma. Niin ei käynyt. Sen sijaan internet yleistyi. ATM taas on hiljalleen poistumassa käytöstä. Ei näytä siltä, että tekniset seikat voisivat selittää lopputuloksen. Osoittautui, että laajakaistaverkko ei ole kuluttajan ja liiketoiminnan kannalta muuten samanlainen kuin puhelinverkko paitsi, että siinä on enemmän kapasiteettia. ATM-arkkitehtuurissa oli ajatuksena, että kymmenkertainen kaista maksaa kymmenkertaisesti, mutta silti verkko välittäisi myös videota. Kukaan ei tullut laskeneeksi, mitä näin tulee vaikkapa elokuvan välityksen hinnaksi. Vastaavia tarinoita on tietoliikenteessä muitakin.

Koneautomaatiossa on jo pitkään tarkasteltu koneen käyttäjän ja itse koneen muodostamaa järjestelmää ja
mitattu ihminen–kone-järjestelmän suoritusta.

Kuvattua taustaa vasten on ymmärrettävää, että tekniikan tutkijat etsivät tapoja ja menetelmiä, joilla voisi tutkia tekniikan tai teknisen laitteen ja ihmisen tai ihmisyhteisön muodostamaa kokonaisuutta. Tutkimuksissa
puhutaan vaikkapa liiketoiminnasta, liiketoimintamalleista, ihmisen käyttäytymisestä ja asenteista. Tutkimuskysymys voi olla vaikkapa tekniikan leviäminen ja sen ennustaminen ja selittäminen, miksi levinneisyyskäyrä on joko loiva tai jyrkkä. Tai tutkimusasetelmassa voi olla kyse ihmisen tiedon käsittelyn ymmärtäminen yhteydessä laitteen käyttöliittymän ominaisuuksiin. Puhutaan kognitiivisesta yhteensopivuudesta.

Mikä sitten on paras tapa järjestää tutkijat ja organisoida tutkimus, joka tarvitsee teknisen osaamisen lisäksi
käyttäytymistieteitä, kuten psykologiaa, sosiaalipsykologiaa, sosiologiaa ja taloustieteitä? Selvää mielestäni on, että näiden tieteiden edustusta tarvitaan tekniikan yliopistoissa. Mitä sujuvampaa on eri tieteiden välinen vuoropuhelu, sitä parempi. Moneen tieteeseen paneutuminen vaatii yhdeltä tutkijalta paljon. Vaarana on, että osaaminen jää kaikilla alueilla ohueksi. Jos taas eri tieteiden edustajat ryhtyvät valmistautumatta keskustelemaan yhdestä ongelmasta, he tuskin edes ymmärtävät toisiaan ja tuloksena on paljon puhetta mutta ei tuloksia. Tuskin löytyykään helposti yhtä mallia, miten eri tieteiden yhteistyö pitäisi järjestää. Siksi on parempi, että annamme tilaa monille toimintamalleille moni- ja poikkitieteellisen tutkimuksen järjestämiselle.

Raimo Kantola
Tietoverkkotekniikan professori, Teknillinen korkeakoulu