HPC-Europa2 (Pan-European Research Infrastucture on High Performance Computing) -projektissa tutkija voi hakea lyhytkestoiseen, korkeintaan kolmen kuukauden pituiseen tutkijavaihtoon johonkin ohjelmassa mukana olevista tahoista sekä päästä samalla käyttämään suurteholaskentaresursseja. Vierailija ei yleensä työskentele kohdemaan laskentakeskuksessa, vaan isäntänä toimii jokin sopiva yliopistollinen tutkimusryhmä. Hakijat voivat toimia millä tieteen alalla tahansa, mutta heidän on tarvittava työssään suurteholaskentaa. Ohjelma alkoi vuonna 2009 ja päättyy vuoden 2012 lopussa.
Honkala toimi espanjalaisen post-doc-tutkijan Jaime Gomez-Diazin tieteellisenä ”isäntänä”. Syksyllä 2009 Tarragonasta kotoisin oleva Gomez-Diaz oli vietti kaksi kuukautta Jyväskylässä ja toimi Honkalan tutkimusryhmässä tutkijana.
”Kyseessä oleva teoreettinen tutkimus koskee kullan erottamista kultamalmista. Kulta liuotetaan mineraalista syanidisuolaliuoksissa. Tutkimme syanidien ja kulta-atomien välistä vuorovaikutusta. Aihe on hyvin mielenkiintoinen, mutta on yllättävää, ettei siitä ole tehty muita teoreettisia tutkimuksia, Gomez-Diaz kertoo HPC-Europa2-vierailunsa aikana tekemästään tutkimuksesta.”
Seuraavat HPC-keskukset ovat mukana ohjelmassa: CINECA (Bologna), BSC (Barcelona), EPCC (Edinburgh), HLRS (Stuttgart), GENCI-CINES (Pariisi), SARA (Amsterdam) ja CSC (Espoo). Tutkijavierailu voi tapahtua missä tahansa näiden keskusten kanssa laskentaa suorittavassa laitoksessa. Gomez-Diaz toimi tutkijana Jyväskylässä ja käytti CSC:n resursseja.
Suomalaisia HPC-Europa2-vaihdossa
Myös suomalaiset tutkijat ovat käyttäneet hyväkseen HPC-Europa2-projektin suomia mahdollisuuksia:
”Kahdeksan suomalaista tutkijaa lähti HPC-Europa2-vaihtoon viime vuonna”, kertoo Antti Pursula, joka vastaa HPC-Europa2-projektista CSC:llä.
Vuonna 2009 HPC-Europa2-tutkijavaihtoon Suomeen hyväksyttiin 11 tutkijaa. Tänä vuonna Suomeen on jo hyväksytty 5 vaihtotutkijaa.
”Nelivuotisen projektin tavoitteena on saada noin 60 tutkijavierailijaa Suomeen. Ohjelma on jatkuvasti kasvattamassa suosiotaan Suomessa”, kertoo Pursula.
Hakemuksista hyväksytään noin 70 prosenttia.
”HPC-Europa2 -tutkijavierailut pohjautuvat tavallisesti aiempaan yhteistyöhön, jota vaihto voi syventää”, kertoo Pursula.
”Näin ei kuitenkaan aina tapahdu. Me jouduimme kerran etsimään tutkijaisännän HPC-Europa2-vaihtoon hakeneelle tutkijalle. Se ei kuitenkaan osoittautunut kovin vaikeaksi tehtäväksi, sillä tutkijat ja professorit tietävät miten arvokasta kansalliset rajat ylittävä yhteistyö on”, kertoo Pursula.
HPC-Europa2-hakemuksia käsitellään kolmen kuukauden välein. Vuoden 2010 loppuvuoden hakemukset on jätettävä viimeistään 15.9.2010 ja 15.11.2010.
Lisätietoja ja sähköisen hakukaavakkeen löydät osoitteesta www.hpc-europa.org
Lisätietoja saat myös osoitteesta www.csc.fi/ hpc-europa
Anni Jakobsson