Alan Weismanin kirja The World without us on kesän lukuelämyksiä. Voimakas kirja kertoo, miten maapallo sairastaa. Weisman kutsuu ihmistä maapallon virukseksi, joka tuhoaa kaiken ympärillään. Jälki on musertavaa ja järkyttävää. Tutut asiat esitetään niin johdonmukaisessa paketissa, että selvästi kaikki mitä teemme tästä eteenpäin ympäristön eteen on vain oman sielumme pelastamiseksi. Ympäristöä emme enää pelasta. Pelkästään maapallon 816 miljoonaa ajoneuvoa pitävät tuhosta huolen.

Jos Platon ja Aristoteles ilmaantuisivat maan päälle, heillä olisi oma talk show ja he vääntäisivät blogeja 110 miljoonan muun mukana. Rembrandt maalaisi tänään tietokoneita tuijottavia lapsia, taulutelevision ääressä rönöttäviä perheitä ja harjoitelmia MacDonalds-aterioista. Maailma ei ole entinen. Emme mekään. Tosin uskon, että meitä pakotetaan muuttumaan enemmän kuin haluamme tai on järkevää. Jokainen meistä lojuisi riippukeinussa lukemassa hyvää kirjaa lounasta odotellessa. Jokaisella pitäisi olla oikeus sanoutua kehityksestä irti.

Nettikö syö tässä kunniakasta ja hyvää
kirjamarkkinaa? Ei aivan niinkään, jokin sisäinen
muutos on käynnissä netistä huolimatta.

Kolumnini kohteena olkoon Kirja ja kirjallisuus. Ns. kirjan yhteisö ja kirjan toinen vallankumous toteutui Suomessa 1740-1860, kuten asiasta väitellyt Jyrki Hakapää toteaa. Suomessa toimi 60 kirjakauppaa ja 96 kirjakauppiasta. Olemme hehkuttaneet viime vuodet netin mahdollisuuksista. Luen Weismanin kirjan rinnalla
read:write Digital possibilities for Literature (vapaaasti ladattavissa futureofthebook.org.uk). Kyseessä on Arts Councilille tehty raportti ja hyvä sellainen. Suomessa yleisten kirjastojen lainamäärät ovat hitaassa mutta vakaassa laskussa. Tietokirjojen myynti on laskussa, hakuteoksissa luvut ovat 40% luokkaa. Jopa lastenkirjojen myynti on alamäessä.

Samalla kirjallisuudessa on sukupolvenvaihdos. Hietamiehet ja paasilinnat eivät kiinnosta enää nuoria(kaan) eikä näitä uusia rimmisiä ole kukaan oppinut oikein tuntemaan. Kirjallisuus on kustantajien hyvällä tuella myös tabloidisoitunut: Pääministerin morsian ja Hannele Laurin hampaat eivät kestä edes vessalukemista. Juoppohullun päiväkirjaa on myyty enemmän kuin esikoisromaaneja yhteensä.

Nettikö syö tässä kunniakasta ja hyvää kirjamarkkinaa? Ei aivan niinkään, jokin sisäinen muutos on käynnissä netistä huolimatta. Silti on hyvä muistaa, että kaikki haluaisivat kirja-alalle hyvää: Lukijat, kirjailijat, kirjakauppiaat, kustantajat, kaikki me. Read:write esittää monia tapoja lisätä kirjallisuuden kiinnostusta: verkon luomia pienyhteisöjä, kirjailijoiden yhteisöjä, sosiaalista kirjoittamista ja wikin esimerkin noudattamista (esim. antologiat voisi esijulkaista wikinä, kysynnän mukaan kirjana), kirjanluenta kiinnostaa edelleen, myös podcastina, markkinoinnin lisäämistä netin kautta, print on demand, social bookmarking, ilmaisten näytteiden antamista lukijalle. Ja näitä on paljon lisää.

Silti on hyvä muistaa, että kaikki
haluaisivat kirja-alalle hyvää: Lukijat, kirjailijat,
kirjakauppiaat, kustantajat, kaikki me.

Nuorisolla ei ole mitään estoja siirtyä mihin tahansa julkaisualustalle, jos se tuntuu omalta/ hyvältä, on helposti saatavilla, on maksuton, on cool. Innokkaimmat povaavat kirjalle jo hautajaisia. Jeff Gomezin Print is Dead väittää, että kirjan iltarusko on käsillä. Kindle kuulemma myy USAssa hyvin, pian myös Englannissa ja muualla Euroopassa. Kirjallisuuden ja sanomalehtien iPodistuminen on hänen mukaansa alkanut peruuttamattomasti. Kirjasta tulee vinyylin tavoin ’keräilijöiden kuriositeetti’. Monet vieroksuvat painokulttuuria ympäristösyistä. He eivät halua tuhota maapallon metsiä pokkareiden takia. Jos ajatellaan sitä paperimäärää, jonka kannamme keräykseen vuosittain, tämä on tietenkin aivan totta. Ainakin netti voi estää ’painosten ylituotannon’.

En usko, että asiaan tulee minun sukupolveni aikana ratkaisua, mutta jotakin tulee varmasti tapahtumaan. On aika pakata kaikki kirjat, paperikasat, CD-ROMit, levyt (myös vinyylit) kapsäkkiin ja matkata Atlantin yli kotiin. Elämä on median mosaiikkia. Matkalla myydään paljon lehtiä, kirjoja ja painotuotteita. Niitä kulutetaan siinä missä kahvia ja muffineita. Onneksi. ■

Kai Ekholm