Tiedeyhteisö on aina ollut kansainvälinen. Tiedemiehet ovat lyöttäytyneet niin kauppiaiden kuin sotilaiden matkaan, kun nämä ovat lähteneet valloittamaan uusia alueita. Tietoa on vaihdettu aina niitä kanavia pitkin, joita on ollut käytettävissä.

1900-luvun jälkipuoliskolla alkanut ja yhä jatkuva tietotekniikan ja tiedonsiirron nopea kehitys on mullistanut tiedeyhteisön toiminta- ja kommunikointitapoja. Nyt on mahdollista käyttää toisella puolella maapalloa sijaitsevaa mittauslaitetta ja analysoida sen tuottamaa dataa supertietokoneella poistumatta oman työpöytänsä äärestä. Tutkija voi muodostaa videoneuvotteluyhteyden toisella mantereella työskentelevään tutkijakollegaan omalta tietokoneeltaan muutamalla näppäimen painalluksella. Tutkimustulokset voidaan julkaista maailmanlaajuisen yleisön saataville käytännössä ilmaiseksi laittamalla ne esille jollekin internetissä olevalle palvelimelle.

Funet, Finnish University and Research Network, tarjoaa suomalaiselle tutkimus- ja korkeakouluyhteisölle huippuluokkaa olevat tietoliikenneyhteydet ja monipuoliset verkkopalvelut. Funetin synty ja kehitys on suomalainen menestystarina. Kaikki ei kuitenkaan sujunut aina suunnitelmien mukaan.

Alussa oli pääteverkko

Yliopistojen tietoverkko syntyi jo 1970, kun Sitran aloitteesta ja Suomen pankin rahoituksen turvin ostettiin tutkijoiden käyttöön yhteinen keskustietokone. Samalla hankittiin tietoliikenneyhteyksiä ja –laitteita, joiden avulla keskuskoneelle voi lähettää töitä ajettavaksi eri puolilta maata.
 
Keskuskonetta ei otettu yliopistoissa riemumielin vastaan, sillä sen ylläpidon pelättiin syövän resursseja yliopistojen omilta laskentakeskuksilta. Kielteistä asennetta keskitettyjä resursseja kohtaan voimisti eräiden yliopistojen tietokonehankintoihin liittynyt painostus. Tietoverkon tarpeellisuutta ei vielä 1970-luvun lopulla ymmärretty.

Lähiverkot toivat uusia palveluja

1980-luvulla tietojenkäsittely hajautui ensin minikoneisiin ja vuosikymmenen loppupuoliskolla edelleen henkilökohtaisiin tietokoneisiin. Hajautuksen vastapainoksi tarvittiin tehokkaampia tiedonsiirtoyhteyksiä eri koneiden välille. Näin syntyivät lähiverkot ja niiden palvelut: tiedostojen siirto, sähköposti, konferenssiohjelmistot ja pääteohjelmat.

Eri laitevalmistajilla oli omat tietoliikennekäytäntönsä, mikä vaikeutti tietoliikenneyhteistyötä. Tietoliikenneominaisuuksista tuli tietokonevalmistajille tärkeä kilpailutekijä. Digital Equipment Corporation rakensi oman lähiverkkostandardin Ethernet-lähiverkon varaan ja onnistui saavuttamaan vankan jalansijan yliopistomaailmassa.

1980-luvun alkuvuosina Suomessakin vähitellen kypsyttiin tajuamaan tietoverkkojen tarpeellisuus. Edelläkävijöinä olivat tietojenkäsittelyopin laitokset, joissa oli käytössä unix-käyttöjärjestelmällä varustettuja tietokoneita. Niiden välille oli syntynyt uucp-verkko (unix to unix copy), joka välitti sähköposteja ja Usenet News –keskusteluryhmiä. Tiedonsiirtoon käytettiin puhelinverkkoa ja modeemiyhteyksiä. Ensimmäinen uucp-sähköpostiyhteys oli Tampereen yliopistosta Enea Dataan Ruotsiin.

Opetusministeriö asetti Funet-projektin

Opetusministeriö asetti vuoden 1983 lopussa Funet-projektin, jonka tehtäväksi tuli koordinoida yliopistoja yhdistävän tietoliikenneverkon kehittämistä. Koska DEC:n Vax-tietokoneet olivat hallitsevassa asemassa yliopistojen laskentakeskuksissa, pääasialliseksi tietoliikennekäytännöksi tuli Decnet. Siirtotienä oli aluksi X.25-pakettiverkko, mutta sen osoittauduttua liian kalliiksi hankittiin käyttöön kiinteät vuokralinjat. Yliopistojen kampus-lähiverkot kytkettiin toisiinsa yhdeksi maanlaajuiseksi Ethernetiksi muutaman vuoden kuluttua.

Maailman johtava tietokonevalmistaja IBM sitä vastoin kompuroi tietoliikenneasioissa. Sillä oli useita laiteperheitä, jotka eivät kyenneet kommunikoimaan edes toistensa kanssa. Parantaakseen asemiaan yliopistomaailmassa IBM lahjoitti Yhdysvaltain yliopistoille BITNET-verkon ja Eurooppaan vastaavan EARN-verkon. Sen palveluja olivat tiedostojen siirto, sähköposti ja pikaviestit käyttäjien kesken. Myös Suomi liittyi EARN-verkkoon 1985 ja Funetissa alettiin siirtää Decnetin ohella myös EARN-liikennettä.

Pohjoismaat olivat Euroopassa edelläkävijöitä tietoverkkojen kehityksessä. Ne perustivat syksyllä 1988 yhteisen NORDUnet-verkon, joka yhdisti pohjoismaiden kansalliset tutkimusverkot toisiinsa. Pohjoismaiden EARN-liikenne siirtyi NORDUnet-verkkoon sen valmistuttua. Sen lisäksi liikennöitiin Decnet ja tcp/ip -yhteyskäytännöillä.

Tiukkaa kädenvääntöä tcp/ip:n ja OSI:n välillä

Seuraava suuri kädenvääntö käytiinkin verkkostandardista. Yhdysvalloissa oli kehittynyt 1970-luvulla puolustushallinnon ja yliopistojen yhteistyönä Arpanet. Se sai nopeasti laajaa jalansijaa varsinkin sen jälkeen, kun siinä vuonna 1983 alettiin käyttää tcp/ip-yhteyskäytäntöä, joka mahdollisti lähiverkkojen yhdistämisen maailmanlaajuiseksi internetiksi. Kehitys nopeutui entisestään, kun tcp/ip tuli osaksi Unix-käyttöjärjestelmää. NORDUnetissä otettiin alusta alkaen käyttöön tcp/ip-yhteyskäytäntö, mikä helpotti osaltaan liittymistä NSFnetiin, Yhdysvaltain akateemiseen runkoverkkoon.

Kansainvälinen standardointijärjestö ISO oli luonut 1970-luvulla avointen tietojärjestelmien liittämiseen tarkoitetun OSI-referenssimallin (Open Systems Interconnection). Euroopan yhteisö innostui OSI-mallista ja käynnisti Eureka-yhteistyön puitteissa vuonna 1985 COSINE-ohjelman, jonka tavoitteena oli edistää OSI-protokollien käyttöönottoa.

Euroopan keskeiset valtiot Saksa, Englanti, Ranska ja Hollanti ja niiden tutkimusverkot suhtautuivat aluksi erittäin kielteisesti internetiin. Pohjoismaissa suhtautuminen oli neutraalia. Vaikka Pohjoismaissakin osallistuttiin innolla OSI-protokollien kehitykseen, ”siirtymävaiheessa” haluttiin käyttää niitä yhteyskäytäntöjä, joita oli tarjolla.  NORDUnetistä tehtiin moniprotokollaverkko, jossa tcp/ip-paketit kulkivat muun liikenteen rinnalla. Internetin tcp/ip:stä tuli pian vallitseva protokolla ja siirtymäkausi koskikin OSI-protokollia.

Uucp-verkon käyttö oli laajinta tietojenkäsittelytieteen laitoksilla. Tärkeimpiä palveluja olivat sähköposti ja news-järjestelmä, jonka avulla levitettiin tietoa, mielipiteitä ja viihdettä aihealueittain ryhmiteltynä. EARN-verkko opetti muidenkin alojen tutkijat käyttämään kansainvälisissä yhteyksissä sähköpostia ja postituslistoja.

WWW avasi verkon tavallisille käyttäjille

Seuraava suuri mullistus koski verkon tietopalveluja. 1990-luvun alussa tietoa alettiin organisoida ensin gopher sovelluksen avulla puumaiseksi valikkorakenteeksi. Sen syrjäytti kuitenkin nopeasti levinnyt World Wide Web, joka tarjosi tietojen organisointiin hyperlinkit. WWW:n kasvu räjähti sen jälkeen, kun käyttöön saatiin graafista käyttöliittymää hyödyntävät selainohjelmat, Mosaic, Netscape Navigator ja Internet Explorer. Niiden avulla tiedon esitystavat laajenivat tekstimuotoisista kuviin ja audiovisuaalisiin aineistoihin.

Multimediaa sisältävien tietopalvelujen voimakas kasvu asetti paineita tietoliikenneyhteyksien nopeuttamiseen. Kuparikaapeleista siirryttiin valokuitujen käyttöön ensin runkoverkoissa ja sittemmin myös paikallisverkoissa.

1990-luvun alussa maailman teleyhtiöt innostuivat ATM (Asyncronous Transfer Mode) –tekniikasta. Sen avulla oli tarkoitus saada televerkoissa kulkeva puhelin- ja dataliikenne käyttämään yhtenäistä siirtotapaa. ATM:n uskottiin parantavan erityisesti reaaliaikaisen tiedon, kuten audio- ja videolähetysten välitystä verkossa. Niiden laatu kärsi tcp/ip-yhteyskäytännön puutteista. Funetissa otettiin käyttöön ATM-tekniikka ensimmäisten joukossa. Se oli kustannustehokkain tapa saada nopea 34 Mbit/s yhteys runkoverkkoon.

ATM osoittautui myöhemmin välivaiheen ratkaisuksi. Se ei voinut horjuttaa asemansa vakiinnuttanutta tcp/ip-yhteyskäytäntöä. ATM-tekniikasta luovuttiinkin vähin äänin 2000-luvun alussa.

2000-luvun alkuvuosille on ollut ominaista yhä monipuolisempien verkkosovellusten kehittyminen. Selainohjelmista on tullut yleiskäyttöliittymiä, joilla hoidetaan mitä erilaisimpia toimintoja pankkiasioinnista kirjastokäynteihin tai uutisten seuraamisesta etäopiskeluun. Verkkoasiointia helpottamaan korkeakoulumaailma on luonut luottamusverkoston, jossa verkkopalveluja tuotetaan yhdessä ja tarjotaan yhteistyökumppaneille. Käyttäjät pääsevät palveluihin kotiorganisaation tunnuksilla tarvitsematta muistaa uusia käyttäjätunnuksia ja salasanoja joka palveluun.

Tekniikan huikea kehitys jatkuu

Tietoliikennetekniikka on kehittynyt neljännesvuosisadassa vaatimattomista muutaman kymmenen kilobitin sekuntivauhdilla toimineista modeemiyhteyksistä kymmenien gigabittien valopolkuihin eli miljoonakertaiseksi. Verkkosovellukset ovat kehittyneet tekstipohjaisista pääteyhteyksistä ja sähköpostista monimuotoviestintää hyödyntäviksi videoneuvotteluiksi ja tieteellisten instrumenttien etäohjaukseksi. Käyttäjäkunta on laajentunut harvalukuisesta ”nörttien” joukosta kattamaan käytännössä kaikki korkeakouluyhteisön jäsenet, johon tulivat 1990-luvulla mukaan yliopistojen lisäksi ammattikorkeakoulut.

Suomen korkeakoulujen ja tutkimuksen tietoverkko Funet on tässä kehityksessä ollut edelläkävijä ja suunnan näyttäjä. Seuraavissa luvuissa kerrotaan yksityiskohtaisemmin, millaisia käänteitä matkan varrella on kohdattu.