Yhteistyötä Suomessa
Suomessa Funet CERT pitää säännöllisesti yhteyttä muihin kotimaisiin CERT- organisaatioihin, kuten kansalliseen CERT-FIhin, opeeraattoreiden sekä suurten yritysten vastaaviin ryhmiin. Yhteistyö voi littyä joko yksittäisten tietoturvapoikkeamien käsittelyyn tai pidemmän aikaväliin menetelmien tai työvälineiden kehittämiseen.
Funet CERTillä on hyvät ja toimivat suhteet toisiin kansallisiin CERT-organisaatiohin. Yhteistyötä tehdään myös Keskusrikospoliisin, valtionvarainministeriön tietoturvaohjeita valmistelevan VAHTI-johtoyhmän sekä tietosuojavaltuutetun kanssa.
Yhteistyötä Euroopassa ja mailmanlaajuisesti
Pohjoismaisella tasolla Funet CERT harjoittaa yhteistyötä ensisijaisesti toisten kansallisten tutkimus- ja koulutusverkojen CERT-organisaatioden kanssa. Yhteistyötä tehdään myös muiden alojen pohjoismaisten vastaavien ryhmien kanssa.
Eurooppalaisella tasolla Funet CERT on ollut mukana TERENAn toiminnassa pitkään, ja erityisesti sen CERT-työryhmässä.
TERENA on europpalaisten tutkimus- ja opetusverkkojen yhteistyöorganisaatio ja sen CERT-työryhmään TF-CSIRTiin (Task Force - Computer Security Incident Response Teams) kuuluvat useimmat europpalaiset CERT-ryhmät. TF-CSIRT ylläpitää suljettua sähköpostilistaa tiedonvaihtoa varten, järjestää konferensseja ja kursseja sekä muodostaa työryhmiä selvitys- ja kehitysprojekteja varten.
Funet CERT on Trusted Introducer-verkoston akkreditoitu jäsen. Tämän suljetun luottamusverkoston takoitus on edistää CERT-ryhmien yhteistyötä ja viestintää turvallisella tavalla.
Mailmanlaajuisella tasolla Funet CERT on myös kansainvälisen
FIRST-järjestön
jäsen. Jäsenyyden kautta saamme luottamuksellista tietoa haavoittuvuuksista
ja vakavista poikkeamista sekä mahdollisuuden osallistua huipputason koulutuksiin.