Opiskelijoiden arki helpottui – kaikissa Suomen korkeakouluissa voi nyt kirjautua verkkoon yhdellä tunnuksella

Verkkovierailupalvelu eduroamissa ovat mukana nyt kaikki opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla toimivat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Tämä tarkoittaa sitä, että tammikuusta 2019 alkaen opiskelija tai tutkija voi kirjautua korkeakoulun verkkoon kaikkialla Suomessa yhdellä ja samalla tunnuksella.

Jäsenorganisaatioiden työntekijät ja opiskelijat kirjautuvat eduroamiin oman kotiorganisaationsa käyttäjätunnuksilla.

Kansainvälisen, langattoman WLAN-verkkovierailupalvelu eduroamin kautta käyttäjä pääsee internetiin maksutta ja turvallisesti ympäri maailmaa. Tällä hetkellä eduroam on käytössä 101 maassa ja yli 25 000 kohteessa.
 


KUVA: THINKSTOCK


Myös kaupungit voivat ryhtyä palveluntarjoajiksi

Kiinnostus verkkovierailupalveluun on kasvanut myös opiskelijakampusten ulkopuolella. Parhaillaan eduroam on opiskelijoiden käytettävissä esimerkiksi Jyväskylän ja Turun pääkirjastoissa sekä monessa muussa Turun ja Jyväskylän alueen kirjastossa. Lisäksi eduroam-kirjautuminen onnistuu esimerkiksi Joensuun keskusta-alueella.

Myös useat muut kaupungit pohtivat palvelun tarjoamista osana omaa palveluvalikoimaansa.

Uusi eduroam proxy -palvelu on luotu helpottamaan korkeakoulujen ulkopuolisten organisaatioiden kuten kaupunkien liittymistä palveluntarjoajiksi. Verkkovierailupalvelun peittoalueen kasvattaminen tukee opiskelijoiden liikkuvuutta sekä parantaa opiskelijoiden ja korkeakouluvierailijoiden mahdollisuuksia käyttää langattomia palveluita.

– CSC ja CSC:n ylläpitämä Funet-verkko liittää kaikki halukkaat eduroam-tarjoajat infrastruktuuriin ilmaiseksi. Tarjoaja laittaa vain eduroam-verkkonimen muiden verkkojen rinnalle WLAN-verkkoonsa. Tämä on todistetusti alle tunnin työ, kertoo tietoliikenneasiantuntija Wenche Backman-Kamila CSC:ltä.

Suomessa eduroam on yksi CSC:n tuottamista Funet-palveluista.


Lisätietoja:

eduroamista
eduroam proxysta
eduroamin omat verkkosivut