Kielipankki eurooppalaisten CLARIN-keskusten korkeimmalle tasolle

Suomen kielentutkimuksen tutkimusinfrastruktuurikeskus Kielipankki on saanut eurooppalaisen CLARIN ERIC -konsortion B-keskuksen aseman. B-taso on CLARINin korkein sertifioitava keskustaso.

Kielipankki on kieliaineistoja käyttävien tutkijoiden palvelukokonaisuus, joka tarjoaa laajan valikoiman teksti- ja puheaineistoja sekä niiden tutkimiseen soveltuvia ohjelmistoja. Kielipankin palveluista ja Suomen kansallisesta CLARIN-toiminnasta vastaa FIN-CLARIN-konsortio, jonka muodostavat seitsemän yliopistoa, CSC ja Kotimaisten kielten keskus (Kotus).

CLARIN-verkosto koostuu erilaisista kansallisista keskuksista. Verkon rungon muodostavat tekniset palvelukeskukset, joita kutsutaan B-keskuksiksi. B-keskukseksi pääseminen edellyttää tiukkojen vaatimusten täyttämistä ja arviointiprosessin läpikäymistä – sertifioitujen keskusten on todettu olevan vakaalla teknisellä ja institutionaalisella pohjalla.

Kielipankki juhlii tänä vuonna 20-vuotisjuhliaan.

– Kielipankki haluaa jatkossa palvella kielitieteiden lisäksi entistä enemmän myös muita niin sanottujen digitaalisten ihmistieteiden aloja. Kehitämme palveluita monipuolisemmiksi ja käyttäjäystävällisemmiksi, jotta ne soveltuvat uudenlaisten tutkimuskysymysten ratkomiseen, kertoo kehityspäällikkö Ville Savolainen CSC:ltä.

Lue lisää