Back

Digihumanisti etsii uutta tietoa

Digihumanisti etsii uutta tietoa

Tarja Vilén

Apulaisprofessori Mikko Tolonen haluaa löytää uutta tietoa historiasta laskennallisilla menetelmillä ja uskoo, että avoimen datan avulla tieteen kehitys kiihtyy. Aluksi uudet ajatukset humanistisessa tutkimuksessa herättivät huolta.

Digitaalisten ihmistieteiden apulaisprofessori Mikko Tolosella on maailman laiskin kissa. Jos norjalaisten kuninkaitten mukaan nimetty Sigmund-kissa lähinnä laiskottelee päivät, niin samaa ei voi sanoa sen omistajasta.

Mikko Tolosen normaali työpäivä Helsingin yliopistolla alkaa jo ennen kahdeksaa. Tolonen on usein ensimmäisenä paikalla ja ehtii syventyä kirjoitustöihin, ennen kuin muut saapuvat. Tämän jälkeen seuraa nopealla tahdilla tutkimusryhmän sekä lukuisten työryhmien palavereja. Siihen päälle tulevat vielä konferenssimatkat, seminaarit, opetustyö, hallintotyöt ja paljon muuta. Kahdeksan tuntia päivässä ei taida riittää kaikkeen siihen, missä Tolonen on mukana.

– Tehtäväni on tutkimuspainotteinen, mutta aiemmasta professoripestistäni on jäänyt paljon työryhmiä, joista en voi jättäytyä pois. En ole listannut, mihin kaikkeen aikani menee. Yritän vain tehostaa toimintaani ja ymmärrän, että tämä on itseaiheutettua. Ensimmäisessä pestissäni olin niin innostunut, että menin mukaan kaikkeen enkä koskaan sanonut ei, Tolonen pohtii.

Vaikea uskoa, että tänäkään päivänä Tolonen kovin usein päätyy kieltäytymään ideoista. Pitkään syvähaastatteluunkin apulaisprofessori raivasi aikataulustaan tilaa oitis.

– Olen innostunut, ennakkoluuloton ja vaativa sekä itseäni että muita kohtaa. Se mitä tehdään, tehdään tosissaan. Huvikseen tekeminen ei kiinnosta minua, koska aika loppuu aina kesken.



KUVA: TARJA VILÉN
 

Perinteisestä historijoitsijasta kohti uutta

Mikko Tolonen on alkujaan aate- ja filosofian historiantutkija ja erityisen kiinnostunut 1700-luvun aatehistoriasta. Hän väitteli Helsingin yliopistossa yleisen historian puolelta. Vuosi Englannissa väitöstutkimuksen ja jatko-opintojen aikaan antoi Toloselle kuitenkin kokonaan uusia ajatuksia.

– Olin Cambridgen yliopistossa, koska työni ohjaaja Markku Peltosella on kiinteät suhteet sinne. Yliopiston ohjaajien ja tutkimusyhteisön kautta syntyivät ajatukseni digitaalisesta historiantutkimuksesta. Mietin tuolloin, miksi näitä ei voi tehdä digitaalisesti, Tolonen muistelee.

 
"Se mitä tehdään, tehdään tosissaan."
 

Sittemmin hän onkin jäänyt koukkuun digitaalisiin ihmistieteisiin.

– Tutkijakollegiumin tutkijana sain kannustusta siihen, että kannattaa etsiä partnereita oman alan ulkopuolelta. Aloimme järjestää kollegani Kaius Sinnemäen kanssa digitaalisten ihmistieteiden konferensseja ja sen jälkeen humanistisen tiedekunta kiinnostui aiheesta.
 

Digitaaliset aineistot ja ongelmat

Tolosen mukaan moni ajattelee, että digitaalisuus on sitä, että painetaan nappia ja koneesta tulee ulos kaikki tieto.

– Ensimmäinen haaste tutkimuksessa on aineistojen saaminen digitaaliseen muotoon. Pelkkä papereiden skannaaminen ei riitä. Tarvitaan tekstintunnistusohjelma, jonka avulla tiedonlouhinta tai sanahaut aineistosta onnistuvat, Tolonen selittää.

Seuraava vaihe on miettiä, miten aineistoja voidaan analysoida luotettavasti aineistovirheistä huolimatta. Tällä hetkellä suuri osa Tolosen johtaman tutkimusryhmän työstä liittyy juuri datan putsaukseen.

– Monia tietoaineistoja, joita käytämme, ei ole tarkoitettu kvantitatiiviseen tutkimukseen. Yksi historiantutkija kysyi minulta, että Mikko sanoit silloin johdantokurssilla, että 90 prosenttia meidän työstä on sitä tylsää putsaamista ja 10 prosenttia hauskaa analysointia, niin milloin meillä alkaa se hauska? Tolonen nauraa.

Digitaaliset aineistot tarjoavat mahdollisuuden saada mitattavaa uutta tietoa, mutta tutkimusmenetelmät eivät korvaa perinteistä historiantutkimusta.

– Historioitsijoiden perusosaamista eli lähdekritiikkiä tarvitaan yhä enemmän. Aineiston tunteminen on tärkeää.
 

Perhe-elämää tutkijana

42-vuotias Tolonen on kolmen lapsen Maximon, 17, Emilyn, 8 ja Andreksen, 7, isä ja vapaa-aika pyöriikin pitkälle perheen parissa. Perhe ei ole ihan perinteinen espoolaisperhe, sillä Tolonen on tavannut argentiinalaisen vaimonsa ollessaan 17-vuotiaana Amerikassa.

– Olimme molemmat vaihto-oppilaina Ohiossa Kentissä. Harjoittelimme sen jälkeen kaukosuhdetta. Silloin piti säästää 100 markkaa, että sai 10 minuutin puhelinkortin. Ei ollut Skypeä. Nyt Suomessa on oltu yhdessä jo 20 vuotta.

Digitaalisuudesta olisi siis ollut hyötyä jo aiemmin elämässä. Tasapainoilu perheen ja työn kesken ei ole aina ollut helppoa, mutta siihenkin on löytynyt töistä apua.

– Väitöskirjaopettajaltani kysyin aikoinaan, kun olin saanut ensimmäisen lapseni, että miten ajan saisi riittämään tutkimukselle ja perheelle. Hän neuvoi hieman lakonisesti, että herää aikaisemmin. Tajusin, että jos herään aikaisemmin, saan paljon tehtyä muutamissa aamutunneissa ennen kuin muu perhe on hereillä.
 

Avoimempaa tiedettä

Digitaalinen historian tutkimus on yhteistyötä. Tolonen on löytänyt tutkimuspartnerikseen datatieteilijä Leo Lahden.

– Huomasimme Leon kanssa, että biotieteiden ajatukset avoimesta tieteestä liittyen aineistoihin ja niiden uudelleen käyttöön, ovat hyödyllisiä.

Tavoitteena on tutkimuksen alusta saakka ollut, että kun Tolonen tutkimusryhmineen on putsannut aineistot, niin kenenkään muun ei tarvitse enää tehdä sitä.

– Muut voivat keskittyä sataprosenttisesti analysointityöhön. Kehitämme avointa analyysiympäristöä, jolla pystyy analysoimaan koko varhaismodernia tiedontuotantoa kirjapainoajan alusta 1460-luvulta aina 1830-luvulle saakka.

Kuka tahansa muu voi tämän jälkeen ottaa tutkimuksen ja jatkaa työtä. Esimerkiksi CERNin eli Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksen ylläpitämään avoimeen Zenodo-datapankkiin olisi mahdollista tallentaa kaikki oma tutkimuksensa.

– Ollessani moraalifilosofi Bernard Mandevillea käsittelevässä konferenssissa ehdotin, että kaikki Mandeville-aineisto kerättäisiin yhteen Zenodoon. Italialaiset kollegat sanoivat suoraan, että heidät on koulutettu siihen, että et voi näyttää työtäsi ennen julkaisua, koska se varastettaisiin heti.

Tolonen on ollut mukana työryhmissä, joissa mietitään avoimen tieteen opetusta. Hän sanoo ymmärtävänsä hyvin, että avoimeen tieteeseen suhtaudutaan varauksella.

– Siitä ei suoranaisesti palkita. Mielestäni avoin tiede on silti saatava perusopetukseen sisälle, jotta kulttuurin muutos olisi mahdollinen. Open source ja data nähdään helposti trendinä, joka menee ohi.  Mutta esimerkiksi syöpätutkimuksessa vapaa data auttoi kilpailua ja tiede meni eteenpäin ihan uudella tavalla. Avoimen tieteen kautta tieteen kehitys voi kiihtyä.

 


KUVA: ADOBE STOCK
 

Poikkeava ajattelu pilaa kaiken?

Mikko Tolonen myöntää olevansa hieman poikkeava ajattelussaan.

– Minulla on aina ollut hyvät suhteet ohjaajiin ja opettajiin yleisessä historiassa, mutta silloin kun aloin tehdä digitaalisia juttuja, tuli sanomista, että nyt kuule menee kaikki pilalle.

Kommentointi liittyy pitkälle historiantutkimuksessa vallinneisiin pitkiin tutkimusperinteisiin. Historiantutkimus on hyvin yksilösidonnainen. Historioitsija saattaa istua 10 vuotta aineiston päällä kirjoittaessaan kirjaa yksin. Pahimmillaan tutkija kuolee ennen julkaisua ja kukaan ei tiedä, mitä aineistot ovat.

– Kaikki tutkimusryhmäni tutkimus on pakko olla monitieteistä. Historia ja tietojenkäsittelytiede ovat molemmat niin omat alansa, että harva voi olla sekä huipputietojenkäsittelijä että huippuhistorioitsija. Riskinä on, että ei ole oikein kumpaakaan. Digitaaliset ihmistieteet on paljon olleet tätä, että vähän leikitään datalla. Toki kaikkien pitää puhua yhteistä kieltä ja ymmärtää koodaamisesta, mutta sitten kun tehdään tilastollista analyysiä haluan, että siinä on mukana ne ihmisiä, joilla on alan koulutus, Tolonen linjaa.

Lähtökohtaisesti tällaisesta uudesta ajattelutavasta humanistisella kentällä ei ihan hirveästi pidetty. Asia on kuitenkin muuttunut, kun alalle on tullut rahoitusta. Nykyään ymmärretään, että tieteessä pitää olla muutosta.

 
"Historioitsijoiden perusosaamista eli lähdekritiikkiä tarvitaan yhä enemmän."
 

Tolonen on digitaalisten ihmistieteiden oppiainevastaava Helsingin yliopistolla. Sivuainekokonaisuuden opetus alkoi vuonna 2015 ja viime vuoden vaihteessa perustettiin digitaalisten ihmistieteiden laitos.

– Sivuaineen tavoite on, että vuoden aikana harjoitellaan monitieteistä yhteistyötä ja keväällä on yli viikon kestävä yhteistyöprojekti. Kursseille tulee humanisteja ja Kumpulasta tietojenkäsittelytieteestä sekä Aallosta saadaan tietojenkäsittelijöitä. Kalvosulkeisten sijaan tunneillani tehdään paljon. Näen itseni enemmänkin valmentajana.

Haaveissa on vielä jossain vaiheessa digitaalisten ihmistieteiden maisteriohjelma.
 

Tulevaisuus on positiivinen

Tällä hetkellä asiat digitaalisten ihmistieteiden kentällä eivät Tolosen mukaan oikeastaan voisi olla paremmin. Rahoitusta on seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

– Oltiin digitaalisuudesta sekä ihmistieteistä mitä mieltä tahansa, yksi asia on varma: rohkeutta on haastaa kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen tutkimuksen rajaa. Luonnontieteet suorastaan huutavat humanistista ymmärrystä ja kvantitatiivinen lähestyminen hyödyttää kaikkia ihmistieteitä.

Humanistisen tutkimuksen ei ole kuitenkaan tarkoitus kilpailla vaikka lääketieteen tutkimuksen kanssa.

– Tavoitteeni on, että pystyisimme tekemään kirjahistorian tutkimusta uudella tavalla, niin että artikkeleihimme viitataan vielä kymmenenkin vuoden päästä. Mieluisinta työssäni on fantasia siitä, että tehdään jotain uutta historiantutkimuksessa. Se ajatus ajaa eteenpäin.

Mikko Tolonen on CSC:n tieteellisen asiakaspaneelin jäsen. Tolonen on mukana päättämässä, ketkä suomalaiset tutkijat pääsevät laskemaan isompia projekteja supertietokoneilla. Tolosen oma tutkimusryhmä on hyödyntänyt CSC:n resursseja historiallisen datan analysointiin.

 



comments powered by Disqus