Lausunnot

null Lausunto hallituksen esityksestä tekijänoikeuslain ja sähköisen viestinnän palveluista annetun lain muuttamiseksi

CSC pitää esitystä kokonaisuudessaan oikeansuuntaisena ja katsoo sen parantavan tieteen, tutkimuksen ja koulutuksen tilannetta monilta osin. Kiitettävää on erityisesti lakiehdotuksen ja sen taustalla olevan EU-direktiivin ”oikeus lukea on oikeus louhia” -periaate ja ehdoton oikeus tekstin- ja tiedonlouhintaan tieteellisessä toiminnassa, sekä tekijöiden oikeus rinnakkaistallennukseen ja laajempi oikeus teosten käyttöön opetustoiminnassa ja tieteellisessä tutkimuksessa.

CSC kiinnittää huomiota siihen, että Euroopassa datatalouden kasvua on estänyt tekijänoikeuden tai lähioikeuksien rajoitukset tiedonlouhintaan, kun taas Yhdysvalloissa ja monissa muissa maissa tekijänoikeuslainsäädäntö ei ole estänyt sitä.  On toivottavaa, että Euroopassa havahdutaan DSM-direktiivin ongelmallisuuteen tältä osin ja tarkastellaan sitä lähitulevaisuudessa uudelleen niin, että tekstin- ja tiedonlouhintaoikeutta laajennetaan koskemaan tieteellisen tutkimuksen lisäksi kaikkea mahdollista käyttöä.

CSC katsoo, että mahdollisuus esittää teoksia digitaalisessa etäopetuksessa oppilaitoksen opiskelijoille on kannatettava parannus. Lain jatkovalmistelussa tulee kuitenkin huomioida opetus nyt esitettyä laajemmin. Erityisesti tulee sallia vastaava käyttöoikeus niin sanottujen MOOC-kurssien (Massive Open Online Course) osalta, jotka ovat pääsääntöisesti kaikille avoimia kursseja.

CSC kannattaa esityksen nykyistä laajempia oikeuksia teosten käytöstä ja valmistuksesta kulttuuriperintölaitoksissa. Lainsäädännön selkeyden kannalta katsomme kuitenkin, että erillisen listauksen sijaan lakiin sisällytettäisiin kulttuuriperintölaitoksen määritelmä, johon sopivat organisaatiot olisivat automaattisesti lain tarkoittamia organisaatioita. Kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten määrittelemistä varten selkeämpi olisi esimerkiksi tiettyyn julkaisuvuoteen tai vuosimäärään julkaisusta sidottu määritelmä.

Tekijän oikeus rinnakkaistallentaa tieteellinen artikkeli on erittäin merkittävä parannus artikkelin kirjoittajan eli tekijän oikeuksiin päättää työnsä näkyvyydestä ja saattamisesta laajemman lukijakunnan saataville. Selvyyden vuoksi laissa tai sen esitöissä on hyvä todeta, että oikeus koskee artikkelin kaikkia, myös lopullista, julkaistua versiota, eikä siihen sovelleta embargoa.

Lue lausunto kokonaisuudessaan täältä