Laki ja valtioneuvoston asetus Ilmatieteen laitoksesta

Laki ja valtioneuvoston asetus Ilmatieteen laitoksesta

Hallituksen esitys laiksi Ilmatieteen laitoksesta sekä luonnos valtioneuvoston asetukseksi Ilmatieteen laitoksesta

Tiivistelmä CSC:n lausunnosta:

On tärkeää, että Ilmatieteen laitosta koskevaa sääntelyä päivitetään ja yhtenäistetään. Lakiehdotuksen mukaan Ilmatieteen laitoksen tehtävänä on mm. tuottaa palveluita ja aineistoja muiden toimijoiden käyttöön ja hyödynnettäväksi. Ilmatieteen laitos osallistuu myös tehtäviinsä liittyvään kansainväliseen yhteistyöhön ja tutkimustoimintaan. CSC kannattaa Ilmatieteen laitoksen toimintaedellytysten turvaamista ja tukemista myös lainsäädännöllisin keinoin.

CSC haluaa kiinnittää lainvalmistelun huomiota seuraavaan kohtaan:

Yleisperusteluiden kohdassa 1.1 todetaan, että Ilmatieteen laitokselle kertyi vuonna 2016 5,1 miljoonaa euroa liiketaloudellisesti hinnoitellusta maksullisesta toiminnasta. Ilmatieteen laitoksen mahdollistama markkinaehtoinen liiketoiminta luo oletettavasti edellytyksiä pk-yritysten toiminnalle. Tätä toimintaa on tärkeää tukea myös tulevaisuudessa. Siksi tulee huolehtia, että ei synny ristiriitaa hankintalain (1397/2016) 15 pykälän kanssa, jonka mukaan "yksikkö harjoittaa enintään viiden prosentin ja enintään 500 000 euron osuuden liiketoiminnastaan muiden tahojen kuin niiden hankintayksiköiden kanssa, joiden määräysvallassa se on".

Lue CSC:n lausunto kokonaisuudessaan täältä.