Vipunen – tilastotietoa päätöksenteon tueksi

Koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden tiedolla johtamisen sekä toiminnan ohjauksen ja suunnittelun tueksi tarvitaan monipuolista tilastotietoa. Koulutusjärjestelmä on ollut viime vuosikymmeninä suurten muutosten alla.

Aihe herättääkin syystä paljon kiinnostusta ja sitä käsiteltiin vuosittaisessa korkeakoulujen KOTA-seminaarissa elokuussa Jyväskylässä. Seminaarin teemana oli tiedolla johtaminen.

– Maailma on muuttumassa monimutkaisemmaksi, ja muutosvauhti seuraavien 20 vuoden aikana tulee olemaan vielä nopeampaa kuin tähän asti. Päätöksenteon tueksi tarvitaan aiempaa enemmän ja monipuolisempaa tietoa, johtaja Hannu Sirén opetus- ja kulttuuriministeriöstä totesi seminaarin avauspuheenvuorossa.

Viranomaiset hyödyntävät tietoa muun muassa koulutus- ja tiedepoliittisessa ohjauksessa, kansainvälisissä vertailuissa sekä erilaisten selvitysten tietopohjana. Kun aikaisemmin tietoa kerättiin työläillä kyselyillä ja selvityksillä, valtakunnallisten tietovarantojen ja tiedonkeruiden kehittymisen myötä tietoa on saatavilla entistä kattavammin, nopeammin ja vähemmällä käsityöllä.

Tietovarannot kokoavat tiedot organisaatioiden tietojärjestelmistä ja kehittyneet analytiikkatyökalut mahdollistavat tietojen jalostamisen käyttäjän tarvitsemiksi tilastoiksi ja raporteiksi.
 

Yhteismitallista ja vertailukelpoista tietoa

CSC vastaa useiden tiedonkeruiden teknisestä toteutuksesta sekä tietojen jalostamisesta helposti analysoitavaan muotoon. Esimerkiksi VIRTA-opintotietopalvelu kokoaa suomalaisista korkeakouluista tiedot yli miljoonan opiskelijan opiskeluoikeuksista, opintosuorituksista ja tutkinnoista. Opetushallinnon vaikuttavuustietopalvelu Arvo puolestaan kerää opiskelijapalautteita.

Tietovarantojen ja viranomaistiedonkeruiden tiedot jalostetaan CSC:llä tilastoraporteiksi, jotka julkaistaan opetushallinnon tilastopalvelu Vipusessa. Vipunen tarjoaa kattavaa tilastotietoa kaikilta koulutusasteilta sekä tutkimuksesta kaikkien saataville. Tilastot perustuvat Tilastokeskuksen, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen keräämiin tietoihin ja rekistereihin.

 

 
"Vipunen tarjoaa kattavaa tilastotietoa kaikilta koulutusasteilta sekä tutkimuksesta kaikkien saataville."
 

 

Vipunen sisältää perinteisiä tilastoaineistoja esimerkiksi opiskelijahaku- ja tutkintotiedoista sekä koulutusorganisaatoiden taloudesta ja henkilöstöstä. Tiedontuottajien kanssa yhteisesti sovitut määritykset sekä osittain myös lakiin kirjatut säädökset rekisteritiedoista varmistavat, että luvut ovat yhteismitallisia ja vertailukelpoisia ja tilastot ovat luotettavia.

Lisäksi CSC tuottaa Vipuseen tilastojen pohjalta laskettuja indikaattoriraportteja, joiden avulla voi tarkastella koulutusjärjestelmää ja oppilaitosten toimintaa kuvaavia tunnuslukuja (katso esimerkki).
 


Tietosisältö avattu käytettäviksi koneluettavassa muodossa

Vipusen tilastotiedot ovat kenen tahansa saatavilla ja sen raportointiohjelmalla käyttäjä voi verkkoselaimessaan muokata tarvitsemansa raportin. Tietoja voi tarkastella monipuolisesti eri aihealueista ja näkökulmista sekä taulukoina että graafeina.

Lisäksi Vipusen tietosisältöä on nyt avattu hyödynnettäväksi koneluettavassa muodossa avoimen rajapinnan kautta. Rajapintapalvelu mahdollistaa Vipusen tietosisällön hyödyntämisen esimerkiksi osana sovelluskehitystä, erilaisissa analysointityökaluissa sekä organisaatioiden omissa tietovarastoissa.

Koulutuksen järjestäjät saavat itselleen arvokasta vertailutietoa. Laadukas ja ajantasainen kuva Suomen koulutus- ja tutkimusjärjestelmästä on tärkeä myös tutkimukselle. Tietopohja tarjoaa merkittäviä ja laajoja tutkimusaineistoja koulutuksen tutkimukseen.
 

Katse kohti tulevaa

CSC:n tavoitteena on jalostaa tietojen käyttöä kohti kehittyneempää analytiikkaa. Lisäksi CSC:llä kehitetään erilaisia tiedon visualisointitapoja Power BI -työkalua hyödyntämällä. Vipuseen luotu infrastruktuuri mahdollistaa analytiikkatyökalujen kehittämisen ja tarjoamisen myös yksittäisten koulutuksen järjestäjien käyttöön toiminnanohjauksen ja tiedolla johtamisen tueksi.

Vipusen nykyiset työkalut tarjoavat kattavan tietopohjan historiasta, eli tähän mennessä tapahtuneesta toiminnasta. Jatkossa on tarkoitus kehittää käyttäjille työkaluja myös tulevaisuuden ennakointiin, esimerkiksi koulutustarjonnan suunnittelua varten.

Opintohallinnon tietojärjestelmien lisäksi myös digitaaliset oppimisympäristöt tuottavat paljon tietoa, jota voidaan hyödyntää oppimisen ohjaamisessa ja tukemisessa sekä opetuksen kehittämisessä.

Tietoa onkin käytössä valtavia määriä, mutta tilastoja tulee osata myös lukea. KOTA-seminaarin keskusteluissa ja esityksissä nousi erityisesti esille tarve yhteistyölle ja monipuoliselle osaamiselle.

– Luvut itsessään eivät merkitse mitään, vaan tarvitaan analyysitaitoa, ymmärrystä ja yhteistyötä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Johtaminen on yhteistä toimintaa, Sirén totesi.
 

Lisätietoja:


Kirjoitus on osa blogisarjaa, jossa tutustutaan datan analysoinnin ja tiedolla johtamisen työkaluihin ja tietolähteisiin. Lue sarjan ensimmäisestä osasta data-analytiikan näppärästä työkalusta Notebooksista.

KUVA: THINKSTOCK

 

Hanna-Mari Puuska

Hanna-Mari Puuska

Kirjoittaja työskentelee kehityspäällikkönä CSC:llä ja on aiemmin toiminut bibliometriikan tutkijana Tampereen yliopistossa.

Etusivulle
Trackback URL-osoite:

comments powered by Disqus

UUSIMMAT: UUSIMMAT:

ARCHIVE: