Back

hallitusohjelmatavoitteet datakeskukset

CSC:n hallitusohjelmatavoitteet: tehdään Suomesta datakeskusten ja -liikenteen solmukohta

Anni Jakobsson

CSC haluaa antaa oman evästyksensä seuraavan hallitusohjelman valmisteluun. Viimeisenä teemana CSC:n hallitusohjelmatavoitteista käsitellään datakeskuksia: kuinka Suomesta tehdään tutkimuksen ja tuotekehityksen yhdistävä globaali dataliikenteen solmukohta?

Datakeskusten taloudellisten ja työllistävien vaikutusten maksimoimiseksi tulee pelkkien datakeskusten sijasta kehittää kokonaisia datakeskusekosysteemejä. Ekosysteemit tuovat yhteen erilaisia toimijoita ja palveluita, esimerkiksi tutkimus-, koulutus-, tuotekehitys-, data-analytiikka-, pilvipalveluita ja erilaisia tukipalveluita. Näin edistetään tutkimuksen ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä.

Datakeskukset kuluttavat runsaasti sähköä, jonka hinta on merkittävä tekijä kilpailussa datakeskuksista.  Suomen alhainen sähkönhinta on kilpailuetu, mutta energiaverotusta on kehitettävä, sillä se vaikuttaa merkittävästi siihen, onko Suomi riittävän houkutteleva datakeskusinvestoinneille. Suomessa konesaleja   verotetaan kireämmin kuin Ruotsissa ja Norjassa. Nykyisin ainoastaan yli 5 MW:n datakeskukset pääsevät energiaverohelpotusten piiriin, mikä tarkoittaa sitä, että Suomi ei pysty kilpailemaan pienten ja keskisuurten datakeskusten sarjassa riittävän tehokkaasti.

Lisäksi on ongelmallista, että energiaverohelpotusten ainoana kriteerinä käytetään sähkön kulutusta.  Se voi kannustaa väärin perustein lähellä 5 MW:n rajaa olevia datakeskuksia tavanomaista suurempaan kulutukseen. Verohelpotusten kriteereiksi onkin sähkön kulutuksen ohella nostettava myös konesalien ekotehokkuus ja ympäristöystävällisyys.

– Datakeskukset on nostettava Suomessa uudenlaiseen valoon. Sen lisäksi, että Suomi etsii määrätietoisesti uusia datakeskusinvestointeja ja suunnittelee arktista merikaapelia Aasiaan, on Suomeen myös luotava kokonaisia datakeskusekosysteemejä, toteaa datakeskusratkaisujen kehityspäällikkö Jukka-Pekka Partanen CSC:ltä.

Katso Partasen evästykset hallitukselle kokonaisuudessaan oheiselta videolta:

Jos video ei näy, voit katsoa sen täällä.

Tehtävät tulevalle hallitukselle:

  • Hallituksen on huolehdittava siitä, että uusia datakeskusinvestointeja etsitään määrätietoisesti Suomeen. Tässä tulee hyödyntää EU:ssa meneillään olevien infrastruktuurihankkeiden tuomia mahdollisuuksia.
     
  • Hallituksen on tehtävä tarvittavat muutokset energiaverotukseen: luovutaan 5MW:n kulutusajasta konesalien verohelpotusten kriteerinä, ja otetaan käyttöön energia‐ ja ekotehokkuuteen kannustavia kriteereitä.
     
  • Hallituksen on edistettävä EU:n älykkään erikoistumisen strategioiden ja rahoituksen hyödyntämistä datakeskuskilpailussa.
     
  • Arktisen datakaapelin rakentamista on edistettävä aktiivisesti.
     
  • Datakeskusekosysteemien kehittämiseen on nimitettävä kansallinen taho, jolle osoitetaan tarvittavat resurssit.


Tutustu CSC:n hallitusohjelmatavoitteisiin tarkemmin:
www.csc.fi/web/vaalit2019
Twitter: #digisuomensuunta

Lue myös:

CSC:n hallitusohjelmatavoitteet:



comments powered by Disqus