Kamppailu avoimen julkaisemisen puolesta jatkuu

Kävin ensimmäiset keskusteluni avoimesta julkaisemisesta nuorena tutkijana 90-luvun lopussa Tampereen yliopiston alakuppilassa. Keskustelua on käyty jo kauan ja kamppailu avoimen julkaisemisen puolesta jatkuu yhä.

Avointa julkaisemista on edistetty vuosien mittaan useilla aloitteilla, viimeisimpänä 4.9.2018 julkaistu 11 eurooppalaisen tutkimusrahoittajan muodostaman cOAlition S:n julistus Plan S, jossa vaaditaan kaikkia julkisrahoitteisen tutkimuksen tuottamia julkaisuja avoimesti saataville 1.1.2020 alkaen. Kuten tutkimusetiikan tutkija ja avoimen tieteen asiantuntija Heidi Laine blogissaan toteaa: “Plan S eroaa monista edeltäjistään siinä, että sen hihojen läpi siintävät lihasten ääriviivat. Rahoittajilla jos keillä on vipuvoimaa.”
 
Tietoisuutta tieteellisen kustantajien järjettömistä hinnoista on nostettu moneen otteeseen: esimerkkeinä Open Knowledge Finlandin No deal, no review -boikotti, Ruotsin ja Saksan Elsevier-sopimusten irtisanomiset, EU:n linjaukset ja OKM:n Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen julkaisemat tieteellisten kustantajien hintatiedot 2010-2017.

Tieteellisestä kustantamisesta on tullut erittäin tuottoisaa liiketoimintaa. Suurimpien tieteellisten kustantajien liikevoitto on noin 30 – 40 prosenttia. Musiikkibisneksessä levy-yhtiöt pääsivät aluksi rahastamaan CD:llä, uudella digitaalisella tuotteella, mutta myöhemmin digitalisaation myötä ne menettivät sekä valtaansa että tulojansa. Sama digitalisaation megatrendi yhdistettynä kasvaviin avoimuuden vaatimuksiin tulee muuttamaan myös tieteellistä julkaisemista. Mikael Laakso esitti PHOS16-seminaarissa, että tieteellisten julkaisujen hinnat kääntyivät nousuun, kun ala keskittyi digitalisaation alkaessa 90-luvun puolivälissä. Vain suurilla kustantajilla oli varaa siirtyä digitaaliseen julkaisemiseen ja ala keskittyi viiteen suureen kustantajaan, jotka julkaisevat noin puolet maailman tutkimuksesta.

Tieteellinen julkaiseminen tulee väistämättä muuttumaan, koska digitalisaatio tarjoaa keinot ja kustantajien bisneslogiikka on kestämättömällä pohjalla: tutkimus on suurelta osin julkisrahoitteista, tutkijat kirjoittavat artikkelit ja hoitavat vertaisarvioinnin, joskus editoinninkin ja silti kustantajat myyvät tuotteen takaisin yliopistoille kovaan hintaan. Avoin julkaiseminen on koko ajan yleistymässä. Vuonna 2017 suomalaisten yliopistojen vertaisarvioiduista artikkeleista avoimesti julkaistujen osuus on noussut lähes 42 prosenttiin ja ammattikorkeakoulujen puolella vastaava luku on 56,2. (Lähde: Jyrki Ilva) Sopiva tavoite on luonnollisesti tasan 100 % ja epäilemättä  tulemme saamaan kultaisen tien avoimen julkaisemisen kohtuullisiksi neuvotelluin kirjoittajamaksuin ja rinnakkaisjulkaisemisen ilman embargoa tai vähintään lyhyellä embargoajalla.

Kehitys tuskin pysähtyy tähän, koska vihreän ja kultaisen tien julkaisemisessa on yksi yhteinen huono piirre: kumpikaan näistä ei poista kaupallisia kustantajia. Omana toiveenani on, että tiedeyhteisö ottaisi tieteellisen kommunikaation vahvasti omiin käsiinsä ja poistaisi turhan kaupallisen välistävetäjän. Fysiikan avoimella julkaisuarkisto arXivilla on jo yli 20 vuoden historia, yhteiskuntatieteiden vuonna 2016 perustettuun avoimeen julkaisuarkisto SocArXiv:iin on tallennettu noin 2700 preprinttiä ja yliopistoilla on omia julkaisuarkistojaan. Esillä on ollut ajatus, että artikkelien jakelu voitaisiin hoitaa julkaisuarkistojen kautta ja vertaisarviointi olisi hoidettavissa lisäämällä vertaisarvioituihin artikkeleihin laatuleimat. Tämä olisi varmasti hoidettavissa selvästi keskimääräistä 2000 euron kirjoittajamaksua halvemmalla.

Suomalaisten tieteellisten seurojen kustannustoiminta on hyvä esimerkki yhteisövetoisesta toiminnasta. Tieteellisten seurain valtuuskunnan ylläpitämällä Journal.fi-alustalla julkaistaan noin 60 avointa tieteellistä julkaisua. Aina on hyvä muistuttaa erikseen, että kovasti kritisoidut kansainväliset kustantajajätit ja kotimaiset kustantajina toimivat tieteelliset seurat ovat kaksi eri asiaa. Toinen näistä vetää välistä paljon rahaa ja toinen tekee pienellä budjetilla merkittävää työtä.

Olettaisin myös, että digitalisaatio tuo mukanaan myös perinteistä tieteellistä artikkelia parempia julkaisumuotoja. Artikkeli oli printtiaikana luonnollinen vaihtoehto ja nykyinen meritoitumisjärjestemä tukee artikkelimuotoista julkaisemista, mutta sen heikkoudet ovat ilmeiset. Esillä on ollut useita vaihtoehtoja. Tarjoaisiko tietokide paremman vaihtoehdon, tai wikipedia-tyyppinen Kaiken käsikirja? Olisiko Samuli Ollilan esittämä ajatus tutkimustulosten julkaisemisesta vertaisarvioituina GitHub-projekteina toteuttamiskelpoinen? Samassa paketissa olisi mukana käsikirjoitus, versionhallinta, kuvat, data ja käytetyt ohjelmistot?


Lisätietoja

Tommi Kutilainen

Tommi Kutilainen

Kirjoittaja on työskennellyt muutaman vuosikymmenen CSC:n viestinnässä ja on erityisen kiinnostunut kaikesta. Twitter: @TommiKutilainen

To front page
Trackback URL:

comments powered by Disqus

LATEST POSTS: LATEST POSTS:

ARCHIVE: