Missä olet, Sirkku Sokeritoppa?

”Digitaalisen maailman uutena raaka-aineena on ensisijaisesti data, jota keräämällä, yhdistelemällä, analysoimalla ja tulkitsemalla voidaan luoda uusia palvelukokonaisuuksia ihmisten ja yritysten tarpeiden täyttämiseen”. Näin kirjoitetaan työ- ja elinkeinoministeriön tuoreessa raportissa Digitaalisen alustatalouden tiekartasto. Raportissa myötäillään viime aikoina usein toistettua metaforaa ”data on uusi öljy” ja patistetaan Suomen valtiota sekä yrityksiä panostamaan digitaalisiin alustoihin. Kieltämättä 2000-luvun internet-yritysten perustajat näyttävät päässeen käsiksi samanlaisiin rikkauksiin kuin öljykenttien omistajat 1800-luvun lopulla. Facebookin kassaan kilisee 200 000 dollaria minuutissa, ja sen voittoprosentti on 50. Millä edellytyksillä Suomeen voisi syntyä tällaisia rahasampoja? Missä ovat Sirkut, Sakarit ja Danit, jotka näitä sampoja kehittävät Suomessa?

Neljän suurimman teknologiayrityksen, Googlen, Applen, Facebookin ja Amazonin, menestys – ja amerikkalaisuus – on kiinnittänyt huomiota myös muualla Euroopassa. Ranskassa niille on keksitty jopa paheksuva yhteisnimitys les Gafa, joka muodostuu yritysten alkukirjaimista. Aikamme dataparonit olivat vielä jokin aika sitten ihailtuja visionäärejä, mutta nyt Facebookin perustaja on nähty nöyränä Yhdysvaltain senaatissa ja EU-parlamentissa esittämässä anteeksipyyntöä henkilötietojen luvattomasta käytöstä. Gafan niskaan satelee syytöksiä kilpailun estämisestä, määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä, veronkierrosta, valeuutisten levittämisestä, rehellisen amerikkalaisen pienyrittäjän kurjistamisesta, liberaalin demokratian tuhoamisesta sekä älylaitteiden käytön aiheuttamista niska- ja hartiakivuista.

Yhdysvalloissa keskustellaan internet-jättien pilkkomisesta kartellien vastaisen lainsäädännön keinoin ja Euroopassa tungetaan kapuloita heidän rattaisiinsa miljardisakkojen ja tietosuoja-asetuksen muodossa. Hylkäävätkö myös kuluttajat heidän alustansa skandaalien seurauksena? Ainakin nuoriso on hylkäämässä Facebookin, joskin syynä on ilmeisesti enemmän omien vanhempien ja isovanhempien kuin Facebookin harjoittama ei-toivottujen tietojen vakoilu. Onko Suomen oma Mark Zuckerberg, otaniemeläinen Sirkku Sokeritoppa jo kehittänyt Startup Saunassa uuden digitaalisen alustan, joka tulee 2020-luvulla tahkoamaan Suomelle verotuloja niin, että kestävyysvaje saadaan kurottua umpeen? 

Uudet, aluksi vaillinaisetkin keksinnöt ovat useamman kerran historian saatossa syrjäyttäneet vanhemman, sinällään toimivan tekniikan. Runomuodossa kerrottu suullinen perinne alkoi siirtyä tiedonsiirtomekanismina marginaaliin kirjoitustaidon kehityksen myötä. Valtavirtainen tiedonsiirtotapa muuttui, ja sen myötä luova tuho niitti viljaa runonlaulajien ammattikunnassa. He jäivät peräkylien laitamille polkemaan harmissaan runojalkaansa ja mutisemaan partaansa daktyyliheksametria samalla kun luku- ja kirjoitustaitoiset kirjurit astuivat vallanpitäjien saleihin kirjaamaan verotuloja ja muuta runonlaulajien mielestä jonninjoutavaa. Uusi tekniikka toi leipää myös kirjoitusalustojen ja -välineiden valmistajille, kirjeenkantajille sekä arkistonpitäjille.

Kirjoitustaidon leviäminen ei ainoastaan heikentänyt runonlaulajien suhteellista työmarkkina-asemaa, vaan vaikutti myös siihen, mitä tietoa ylipäänsä siirrettiin. Tarinat, joita ei kirjoitettu muistiin, unohtuivat vähitellen ja katosivat ikuisiksi ajoiksi. Kirjoitustaito ja käsikirjoitukset olivat pitkään harvojen etuoikeus. Paperille, puulle ja pergamentille kirjoitetut tekstit olivat myös herkkiä tuhoutumaan ja katoamaan. Kymmenistä maailmankirjallisuuden merkkiteoksista, kuten Aristoteleen runousopin komediaa käsittelevästä kirjasta ja kungfutselaisuuden viidennestä klassikosta, Musiikin kirjasta 樂經 (yuè jīng), tunnetaan vain nimi.

Kirjapainotekniikan kehittyminen mahdollisti suuret kappalemäärät ja toi kirjat laajempien kansanjoukkojen ulottuville, ainakin siellä missä oli kylliksi vaurautta ja sivistystahtoa. Köyhässä Suomessa peruuttamaton katastrofi oli lähellä, kun Turun Akatemian kirjastoon koottu varhainen painettu suomenkielinen kirjallisuus, muun muassa Agricolan Abckiria, katosi tuhkana tuuleen Turun palossa vuonna 1827. Turun Akatemian kirjastonhoitaja Fredrik Wilhelm Pippingin ja kiertelevän kirjansitoja Matti Pohdon sivistystahto pelastivat Suomen katastrofilta. Pohto kiersi jalan kaikki Suomen pitäjät ja onnistui löytämään pappiloiden vinteille ja komeroiden pohjille unohtuneet, puolittain tuhoutuneet kappaleet. Ne uudelleen sitomalla hän onnistui pelastamaan jälkipolville kaikki Turun palossa tuhoutuneet nelisen tuhatta nidettä vanhinta suomalaista kirjallisuutta.

 
"Tiedon tuottamisesta on tullut niin helppoa ja halpaa, että ei tarvitse olla Shakespeare ylittääkseen julkaisukynnyksen."
 

Tänä päivänä tubettajat, tviittaajat ja heidän tykkääjänsä ovat kääntäneet selkänsä paperille eivätkä jaksa lukea tekstejä, joiden lukemiseen kuluu yli kaksi minuuttia. Antikvariaattien pitäjät tekevät piakkoin seuraa runonlaulajille. Digisisältöjen kuluttajien näkökentän ulkopuolelle jää suuri määrä tietoa, jota ei löydy Googlella. Toisaalta näkökentän täyttää kiihtyvällä tahdilla uusi tieto: tiedon tuottamisesta on tullut niin helppoa ja halpaa, että ei tarvitse olla Shakespeare ylittääkseen julkaisukynnyksen. Tiedonsiirtotekniikan mullistus on tälläkin kertaa muovannut tietämyksen piirejä: sitä, mistä tiedetään ja sitä, mitä pidetään tärkeänä. Provosoivasti voisi väittää, että vain internetistä helposti löytyvä tieto on olemassa, ja taho, joka pystyy säätelemään internetistä olevan tiedon löytämistä, hallitsee ihmisten mieliä. Autoritäärisissä maissa, kuten Kiinassa, Venäjällä ja Saudi-Arabiassa, valtio ei ole aikaillut tarttua digitalisaation tarjoamiin mahdollisuuksiin kansalaisten ajatusten kontrolloimiseksi.

Vapaissa markkinatalouksissa valtio ei rajoita pääsyä tietoon, joten kilpailu kuluttajien huomiosta on kiivasta. Vahvoilla kilpailussa ovat ennakkoluulottomat tarmonpesät, joilla on runsaasti itseluottamusta, uusia liiketoimintaideoita ja ymmärrystä uusista keksinnöistä, joita valtion rahoittama perustutkimus on tuottanut. Mikrotietokoneiden ja internetin kehityksen johtohahmot, kuten Vint Cerf, Steve Jobs, Larry Ellison, Bill Gates sekä IBM:n ja Intelin taustahahmot olivat parhaassa luomisvimmassa, kun mikroprosessoriin perustuvat tietokoneet alkoivat yleistyä 1970-luvulla. Vastaavasti Gafan perustajahahmot olivat parikymppisiä nörttejä, jotka näkivät mahdollisuutensa koittaneen internetin käytön kasvaessa räjähdysmäisesti 2000-luvun alussa. 

Mielipideilmaston muuttuminen kriittisemmäksi teknologiajättejä kohtaan on raottanut mahdollisuuksien ikkunaa Sirkulle ja hänen kollegoilleen. Tehtävä on todella vaikea, sillä haastetut ovat kuin saalista väijyviä hämähäkkejä maailmanlaajuisen saalistusverkon keskellä. Ne tietävät ensimmäisenä, mistä miljardit internetin käyttäjät ovat kiinnostuneita. Lisäksi ne ovat upporikkaita ja voivat ostaa lupaavimmat uudet yritykset pois markkinoilta tai sijoittaa vuodessa 10–20 miljardia dollaria tuotekehitykseen. Summat vastaavat yli kolmasosaa Suomen valtion budjetista. Uudesta EU:n tietosuoja-asetuksesta huolimatta kuluttajien enemmistöä ei tällä hetkellä näytä suuresti haittaavan, että teknologiayritykset keräävät tietoa heidän tekemisistään, kunhan lomakuvat voi ladata ja jakaa ilmaiseksi pilvessä.

Gafan mahdollisuudet sopeutua tiukempiin tietosuojaa koskeviin vaatimuksiin näyttävät tällä hetkellä paremmilta kuin uusien toimijoiden mahdollisuudet kehittää uusia tietosuojan säilyttäviä palveluita uusilla ansaintamalleilla. Sivumennen sanoen datakaan ei ole uusi öljy. Kuka tahansa voi yrittää myydä lomakuviaan, gps-jälkiään tai ravintola-arvosteluitaan eniten tarjoavalle. Satojen miljoonien käyttäjien tietokaan ei ole sellaisenaan arvokasta raaka-ainetta, jota voisi myydä suurella voitolla. Google ja Facebook eivät tee satumaisia voittojaan myymällä dataa, vaan analysoimalla sitä, jotta ne voivat myydä yrityksille massoittain mainoksiin kohdennettuja silmäpareja.

Mikäli Sirkku kavereineen ei vielä lannistunut, tarjoan heille kahden eurosentin panokseni maailmanvalloitussuunnitelmaan. Puolen prosentin osuus vuoden 2025 jälkeisistä voitoista riittää korvaukseksi.

Ensinnäkin Sirkun ja kumppanien on hyvä muistaa, että digitaalisten palveluiden maailmassa tunnuskappale on The Winner Takes It All. Koska paikallisuus ei rajoita kuluttajan valintaa, hän voi yhtä helposti valita korealaisen maailmanmestarin kuin Satakunnan piirimestarin. Tämä tarkoittaa, että jos Sirkun ja kumppanien kehittämä digitaalinen alusta ei nouse globaaliksi markkinajohtajaksi, haaveet huikeasta kannattavuudesta voi unohtaa.

Toisekseen tarvitaan mielikuvitusta ja kykyä analysoida hiljaisia signaaleja. Mahdollisuudet kehittää Googlea parempi hakukone tai Amazonia parempi nettikauppa ovat lähellä nollaa. On parempi ennakoida tai rahkeiden riittäessä luoda itse jokin yleisinhimillinen tarve tai trendi, jota tyydyttävää palvelua ei vielä ole olemassa. Kuvien, musiikin, elokuvien ja viestien jakamisen ja niihin liittyvän tiedonhaun markkinat ovat jo täysin Gafan hallinnassa, joten Sirkun ja kavereiden pitäisi keksiä jotain uutta. Lupaavia suuntia voisivat olla eettisyyden toteuttamista ja merkityksellisyyden kokemusta tuottavat palvelut, jotka vaikuttavat olevan tärkeitä nuorille sukupolville. Kun palveluidea on keksitty ja digitaalinen alusta kehitetty, täytyy enää houkutella palvelulle sadasta miljoonasta miljardiin käyttäjää. Kansainvälisen viihdemaailman, esimerkiksi elokuva- tai pelialan tuntemus ja kontaktit ovat eduksi. Onnea matkaan, Sirkku ja kumppanit!

 
"Uudelle digitaalisen teollisuuden alalle on kannustettu ja koulutettu uusi sukupolvi; esimerkkeinä suomalainen tietoturvaosaaminen, tietoliikenne ja peliteollisuus."
 

Maapallolla on miljardeja ihmisiä, joilla on periaatteessa mahdollisuus onnistua tuottamaan maailmanlaajuisia digitaalisia innovaatiota, mutta silti toisilla on paremmat edellytykset kuin toisilla. Koulutus, kulttuuritausta, lainsäädäntö, yhteiskuntajärjestelmä, uskonto, maantieteellinen sijainti ja rahoitusmahdollisuudet ovat avainasemassa. Näiden edellytysten suhteen me suomalaiset olemme monessa mielessä hyvin etuoikeutetussa asemassa. Voisimme olla ylpeitä, että yhteiskuntamme on avoin muutoksille ja että se on tukenut pitkäjänteisesti arvoja, jotka ovat edesauttaneet nykytilanteen syntymistä. Veroeuroilla ei kannata tavoitella pikavoittoja. Julkinen valta voi kasvattaa lahjakkaiden henkilöiden todennäköisyyttä toteuttaa potentiaaliaan, jotta onnistumisia tapahtuisi Suomessa. Toisinaan julkisen vallan panostukset ovat ajoittuneet juuri oikeaan aikaan. Uudelle digitaalisen teollisuuden alalle on kannustettu ja koulutettu uusi sukupolvi; esimerkkeinä suomalainen tietoturvaosaaminen, tietoliikenne ja peliteollisuus.

Onnistumisen ennustaminen on vaikeaa. Tärkeintä on pohtia, kuinka voisimme parhaiten käyttää maailman mittakaavassa vähäiset resurssimme auttaaksemme nuoria Sirkkuja onnistumaan. Missä mielessä julkisen vallan pitää olla uusien trendien eturintamassa? Kun innostutaan muoti-ilmiöistä, ollaan usein käytännössä jo jälkijunassa. Julkisen vallan on hyvä tunnistaa megatrendit, kuten startup-pöhinä, tekoäly, lohkoketjut ja niin edelleen, mutta jos niihin lähdetään markkinointiammattilaisten puheista lumoutuneena ja omasta visionäärin sädekehästä haaveillen, se voi johtaa kalliisiin virhearviointeihin. Pikavoittojen perässä juoksemista tärkeämpää olisi huolehtia nuorten oppimismyönteisyydestä, jotta Suomen koulutusjärjestelmä pystyy tulevaisuudessakin tuottamaan korkeatasoisia tuloksia.

Jotta oppimisen edellytykset kehittyvät, pitää korkeakouluissa, tutkimuslaitoksissa ja yrityksissä tehdä merkittävää tutkimusta, eikä lainsäädäntö saisi olla esteenä toteuttaa tai tuotteistaa uusia innovaatioita. Julkishallinnon on järkevä toimia pitkällä tähtäimellä, sillä nopeatempoiset digitaalisten alustojen markkinat sekä tekniset muoti-ilmiöt ovat sen kaltaisille toimijoille liian lyhytjänteisiä ja ketteriä. Hallituskausien mittaiset kannustimet tai kärkihankkeet kuuluvat meikäläiseen demokratiaan ja niillä on oma roolinsa, kun nostetaan esille uusia pitkän aikavälin kehityskulkuja. Pikavoittojen tavoittelun voi jättää kunkin aikakauden nuoren sukupolven harteille. Se on usein paras haistelemaan uudet tuulet ja sillä on halu ottaa valta ja ohjat vanhoilta jääriltä – oli kyseessä sitten digitaalinen tieto tai tekniikka. Valtiovalta suitsii, jos tulee tehtyä ylilyöntejä.

 

KUVA: THINKSTOCK

Klaus Lindberg

Klaus Lindberg

Kirjoittaja on arkisen uran IT-alalla tehnyt CSC:n johtaja, jonka toimiala on asiakas- ja palveluintegraatio.

Manne Miettinen

Manne Miettinen

Kirjoittaja työskentelee CSC:llä kehityspäällikkönä.

To front page
comments powered by Disqus

LATEST POSTS: LATEST POSTS:

ARCHIVE: