Vastuu ympäristöstä

CSC on kestävän kehityksen edelläkävijä ICT-palvelujen tuotannossa ja on sitoutunut edistämään ilmastotavoitteita kaikessa toiminnassaan. Tavoitteena on mahdollisimman pieni toiminnan aiheuttama ympäristökuorma. Vihreän siirtymän tukeminen on paitsi hiilijalanjäljen pienentämistä, myös vaikutuksiltaan ilmaston kannalta positiivista vihreää kasvua.


Suomen ICT-alan ilmasto- ja ympäristöstrategiassa käytetään alan teollisuuden suuren energiankulutuksen aiheuttaman hiilijalanjäljen rinnalla käsitettä hiilikädenjälki, jolla viitataan esimerkiksi energiaa säästäviin digitaalisiin palveluihin ja uusiin teknologisiin innovaatioihin.


CSC:n vaikuttavuus ympäristöön on paitsi ICT:n energiatehokkuutta ja konesalien hukkalämmön hyödyntämistä, myös laajemmin ymmärrettävää pitkänaikavälin toimintaa sen kautta, että CSC:n tutkimusinfrastruktuurit ja työkalut tarjoavat tutkijoille työkalut muun muassa ilmastonmuutoksen tutkimiseen. Katso video: CSC:n datakeskus, luonnollisesti Kajaanissa .

Energiatehokkaat datakeskukset

CSC:n datakeskus Kajaanissa on yksi maailman energiatehokkaimmista ja tavoitteen mukaisessa energiatehokkuuden kehityksessä (10 %). Kaikkien datakeskusten energiatehokkuus on kansainvälisesti katsoen hyvällä tai erittäin hyvällä tasolla, ja kehitystyötä tältä osin jatketaan. Keskeistä energiatehokkuudessa on, että kaikki kulutettu energia käytetään merkitykselliseen toimintaan. CSC:n suomalaiselle tutkimukselle tarjoamien laskentapalvelinten käyttöaste on korkea ja resurssien tehokas käyttö varmistetaan muun muassa skaalautuvuustesteillä. Lue lisää: CSC:n moderni datakeskusympäristö

Kajaaniin rakenteilla olevaan EuroHPC-datakeskukseen sijoitettavaa LUMI-supertietokonetta varten valmisteltiin vuonna 2020 jäähdytysratkaisua, jonka avulla supertietokoneen hukkalämpö johdetaan Kajaanin kaukolämpöverkkoon. Ratkaisulla tuotetaan hiilidioksidipäästöttömästi viidennes Kajaanin kaukolämmöstä. LUMI-supertietokoneen käyttämä sähkö tuotetaan kokonaisuudessaan uusiutuvalla vesivoimalla.

Kajaanin datakeskuksen energiatehokkuus jatkoi nousuaan vuonna 2020 kansallisen datanhallinnan ja laskennan kehittämishankkeen (DL2021) modernisointityön edetessä. Mahti-supertietokoneelle toteutettu edistyksellinen jäähdytysratkaisu paransi datakeskuksen energiatehokkuutta.

Sisu-supertietokone korvattiin lämminvesijäähdytteisellä Mahti-supertietokoneella. Laitteiston energiatehokkuus oli loppuvuoden 2020 mittaroinnin perusteella selvästi parempi CSC:n aiempiin supertietokonejärjestelmiin verrattuna. Mahti-supertietokone käynnistettiin syksyllä 2020 ja sen vuotuinen energiatehokkuus saadaan todennettua siten vasta vuoden 2021 mittausten tuloksena. Vuonna 2012 Kajaanissa käyttöönotetun modulaarisen konesalin (MDC1) energiatehokkuutta mittaava PUE-arvo oli vuonna 2020 1,03, joka on maailmanlaajuisesti kärkiluokkaa.

Kajaanin datakeskuksen kokonaiskäyttöaste laski laitteistomuutosten keskellä edellisvuodesta. Puhti-supertietokoneen käyttöönoton myötä tilassa aiemmin sijainnut Taito-laskentaklusteri sammutettiin ja purettiin vuoden 2020 aikana pois, laskien hieman MDC1-tilan käyttöastetta. Vuonna 2014 käyttöönotetun modulaarisen konesalin (MDC2) käyttöaste puolestaan nousi IT-kuorman kasvettua,  parantaen siten salin PUE-arvoa.

Espoossa Pohja-datakeskuksen parantunut käyttöaste on parantanut salin energiatehokkuutta. Pohja-datakeskuksen PUE-arvo vuonna 2020 oli 1,60.

CSC:n datakeskusten energiankulutus 2013–2020
   CSC:n datakeskusten energiankulutus 2013–2020 PDF

 

CSC:n datakeskuksen energiatehokkuus 2013–2020

CSC:n datakeskuksen energiatehokkuus 2013–2020 PDF

 

Muun toiminnan ympäristövastuu

Covid-19 pandemiasta johtuen vuoden 2020 maaliskuun lopulla CSC:n työntekijät siirtyivät valtaosin etätöihin (yli 90%). Pandemiaa edeltävinä vuosina liikematkustus oli CSC:n toiminnan toiseksi suurin ilmaston kuormittaja sähkön kulutuksen jälkeen, mutta pandemia pysäytti liikematkustuksen lähes kokonaan kodin ja työpaikan välisen matkustuksen lisäksi.

Vuonna 2020 90% CSC:n työntekijöistä oli etätöissä.

Pandemia kiihdytti tietotyön digitalisaatiota ja paikkariippumattomuutta. Jo vuoden 2020 aikana nousi CSC:llä toteutetuissa henkilöstötutkimuksissa esille globaalistikin tietotyötä tekevien toive kasvattaa etätyön määrää myös pandemian jälkeen. CSC:llä käynnistettiin suunnittelutyö, jossa etsitään työhyvinvointia parantavia ratkaisuja tulevaisuuden monipaikkaisen, digitaalisen työskentelyn mahdollistamiseksi, ja joilla on myös saavutettavissa ilmastomyönteisiä vaikutuksia.

Kajaanissa otettiin käyttöön uusi toimistotila 2020 vuoden jälkipuoliskolla vastaamaan EuroHPC-datakeskuksen myötä kasvavaa henkilöstön määrää. Myös Espoossa vuokrattiin lisätilaa henkilömäärän kasvun ja samalla tartuntaturvallisuuden (turvavälit) johdosta kasvaneisiin tilatarpeisiin. Uusissa työympäristöratkaisuissa pyritään joustaviin vuokrasopimuksiin ja tilankäyttöön sekä ympäristömyönteisiin valintoihin.

Energia ja vesi

CSC:n Espoon ja Kajaanin toimistotilojen sähkönkulutus oli vuonna 2020 yhteensä 365,7 MWh, joka on 2,2 % CSC:n kokonaissähkönkulutuksesta. Yhtiön suurin ympäristökuorma muodostui Espoon ja Kajaanin datakeskusten sähkönkulutuksesta. CSC:n datakeskusten sekä toimistotilojen käyttämä sähkö oli vuonna 2020 kokonaisuudessaan uusiutuvaa energiaa.

CSC ei ole merkittävä vedenkuluttaja. CSC:n datakeskuksissa on käytössä suljettu vesijäähdytyskierto, joten vedenlisäystarve on minimaalinen. Vapaajäähdytteisissä konesalimoduuleissa vettä käytetään pääasiassa ilmankosteuden hallintaan.

CSC:n toimitilat ja datakeskukset käyttävät 100% uusiutuvaa energiaa.

Ympäristöriskit

Datakeskusten potentiaalisia ympäristöriskejä hallitaan voimassa olevien määräysten mukaisesti. Vuonna 2020 ei raportoitu ympäristövahinkoja.

CSC:n toiminnan suurimmat ympäristöriskit liittyvät datakeskusten infrastruktuurissa käytettävien kaasuseosten, kylmäaineiden ja varavoimageneraattoreiden polttoöljyn käsittelyyn, sekä käytöstä poistettavien laitteistojen hävittämiseen. Datakeskusten huoltosopimuksissa velvoitetaan toimittajia huolehtimaan haitalliset aineet ja materiaalit asianmukaisella tavalla hävitettäväksi. Mikäli mahdollista, kylmäaineet ja sammutuskaasut kierrätetään huoltojen tai korjausten yhteydessä uudelleen käyttöön.

CSC noudattaa hankinnoissaan Hanselin puitejärjestelyitä, joissa ympäristönäkökohdat on otettu huomioon. Yhtiön hankintaohjeessa ohjeistetaan tarkastelemaan ympäristötekijöitä sekä hankintaa suunniteltaessa, käytön aikana, että elinkaaren lopussa.

IT-laitteiden tuotannosta poistosta sovitaan jo hankintasopimuksissa. Tapauksesta riippuen laitteisto joko palautuu valmistajalle tai se kierrätetään erikseen näin sovittaessa

Takaisin ylös Siirry yhteiskuntavastuun sivulle